tiistai 22. toukokuuta 2018

Ei olisi kannattanut.



Hampaiston hoito on kannattava sijoitus.

Minä kun olen tunetusti laiska ihminen, niin teen hammashoidostakin mahdollisimman helppoa.
Joka ilta tikutan eli tökin tikkusella hampaideni rakoset puhtaiksi sekä suht säännöllisesti käytän hammaslankaa kaikissa hammasväleissäni, koska se putsaa sellaisetkin hammasvälit, joita tikulla ole mitenkään mahdollista putsata.

Vuosia harjailin hampaitani sellaisella tavallisella hammasharjalla ja aina välillä tuli hankittua sähköhammasharja, mutta niihin en tykästynyt, kun ne tuntuivat hampaistossa siltä, että niitä porattaisiin sellaisella ikävästi inisevällä poralla, en nyt muista sen oikeaa nimeä.

Toissavuonna löysin sitten sellaisen sähköllä toimivan hammasharjan, joka sopi just mulle.
Tämä ei ole maksettu mainos, vaan linkki hyvään sähköhammasharjaan, jolla minäkin saan vaikeimmankin, alahampaiden sisäpinnan, kohdan putsattua.


Olin jo parisen viikkoa tuntenut, että etuhampaissani on jotain pielessä. Tarkastelin niitä peilin kautta +4 silmälasit nenän päällä ja arvelin löytäneeni syyn.
Eilen se sitten tapahtui, hammasvälejäni putsatessa:

Hammaf lohkef!!
Se ei ole diasteema, vaikka siltä se näyttää.

Tuo tietää taasen rahan menoa. 
Viimeksi tuo kohta korjattiin ainakin kaksikymmentä vuotta sitten ja nyt se täytyy mennä korjauttamaan uudelleen. 
Koska tuo ei ole äkillinen-, eikä särkevä tapaus, ei hammaslääkäripäivystys ota sitä käsiteltäväksi ja koska kunnallisella puolella on hamashoitoon yli ½:n vuoden jono, niin on nyt sitten mentävä yksityiselle hammaslääkärille. Voi itku ja hammasten kiristely.

On tässä hyväkin puoli.
Sain otettua itsestäni hyvän kuvan, 
jonka laitoin myös tuonne KURKKAA MYÖS TÄNNE sivulle, jonne pääset tuolta ylhäältä, ennen blogin otsikkoa.

Tässä sitä nyt odotellaan, että hammaslääkäri tulisi työmaalleen ja mä voisin soittaa hänelle ja varata ajan korjaustoimenpiteeseen.
Hänen nimensä on Minna. *Tirsk*

Mukavaa päivänjatkoa sullekin sinne!!





perjantai 18. toukokuuta 2018

Tänään.



Tämä päivä on mennyt lepäillessä.

Alkuviikko oli monellakin tapaa rankka ja voimia kuluttava. Joka päivä sairaalassa on tullut käväistyä ja lisäksi on tullut vwolkkarin kanssa puuhailtua kaikkea pientä.

Kissat ovat villiintyneet.
Äskenkin, kun olin kierroksellani pihassa, risuja, käpyjä ja muuta ryönää noukkijalla keräilemässä, vetivät kissat taasen helvetillistä riehuntaa ja Pekka-paskiainen rääkkäsi Maisaa puremalla sitä useamman kerran ja kunnes ennätän paikalle Pekkaa sättimään, on kolli viillettänyt jo ties minne.

Täällä tuimin rangaistus on aina ollut ankara saarna, kehenkään ei käydä käsiksi, eikä ole koskaan tarvinnutkaan, ei ihmisiin eikä elämiin.

Tänään nousin, aamutoimia lukuun ottamatta, vasta iltapäivän puolella. Siivoilin sen vähän mitä tässä nyt taas yksin elellessä on sotkuja tullut, kissat ovat suurimpina sottaajina tässä olleet.

Sähkömopon purin puoliksi, halusin siihen lisää omanlaistani, erottuu sitten taasen talvella kun siellä Lahdessa sillä köröttelen.
Samoin tein, eli ensimmäiseksi purin kyllä tuon toisen kaivon käsipumpun.
Kakarat ovat sillä, luvalla tietenkin, pumpanneet vettä niin kauan ja paljon kuin ovat jaksaneet, eikä se enää jaksanut, vaan lopetti veden noston.

Arvelin, että sieltä on joku sokka ruostunut tai irronnut, mutta olikin niin suuri vika että joudun tässä hitsaushommiin. Onneksi eräs vanha juoppo opetti mulle kuinka valurautaa voi hitsata. Se ei ole kiireisen eikä heikkohermoisen hommaa. 😉

Äskeisellä iltakierroksella löysin mulle jätetyt, kaksi lintua, yhden jyrsijän sekä osittain syödyn kalan.
Hitostako nuo kissapedot ovat onkimaan oppineet, kun ahvenen ovat mulle evääksi saaneet!! 👀💦💨😸


Viikko on vienyt voimat niin, että nyt kopsautan ylä & alaluomet vastakkain, käännyn kyljelleni ja alan kuorsaamaan rankasti.


Mukavaa päivänjatkoo sulle sinne!!





sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Kissoja.





Vanha vesimittari toimii edelleen hyvin.
Laitoin sen kuitenkin verrokiksi,
että saan havaita onko mittareissa eroa.



Tämä ihanuus löytyi kirpparilta Lahdesta.



Maisa taasen kiukuttelee, kun yritän siitä saada kunnon naamakuvaa.




Yksi Maisan tyypillisistä naaman ilmeistä. Se hakee huomiota.



Tämän keinon se on oppinut Pekalta. Koeta tässä nyt sitten nauttia teestä.



Illan tullen kun kävin lakanoihin, tuli Maisa luvan kysyttyään kylkeen kiinni.
Se halusi rapsutuksia ja silittelyä.
Kissat ovat oppineet, että rapsuttaessa pidän käden paikoillaan ja kissa itse saa valita kohdan, mihin rapsutuksia ottaa. Siinä ne sitten pyörivät käden alla.

Silittelyssä kissa on paikoillaan. Aloitan sen ohjaamalla silitettävän rinnukselleni ja silitän kummallakin kädellä vuorotellen, nopeasti yhteensä sata kertaa. Sen päälle silittelen korvat peukalon ja etusormen välissä.
 Kun sitten kissa kehrää tyytyväisenä, siirrän sen kylkeeni tai poikittain vatsalleni ja jatkan silittelyä ja/tai hieromista. Pää, niska, selkä, häntä, ja hännänpää ja tätä toistelen kunnes kissalle piisaa tai käteni puutuu.
Ollaan siinä sitten vierekkäin, kaksi onnellista.

Kun joku vieras innostuu silittelemään tai koskemaan Maisaa, varoitan ettei kannata kuin päätä silittää, koska jos vieraan käsi vahingossakin osuu muualle, räppää Maisa kynsillään ja puree, mutta ei niin kovaa kuin Pekka.

Kun sitten itse silitän Maisaa, niin ihmettelevät kun saan silitellä sitä mistä vaan, jopa kevyesti  häntä suljetun kämmeneni myötä soljuen. 
Ovat tottuneet käsittelyyni.
Kyllä Maisa muakin kynsii ja puree, kovasti.
Rapsuttaessani sitä se kääntyy selälleen ja marisee että rapsuttele mua mahasta jooko, en pure tai raavi.
Kumminkin se sitten jossain vaiheessa, täysin varoittamatta nappaa kiinni mun käden neljällä tassulla kynsineen ja kaiken lisäksi hampaillaan ja puree.
Huijjari!!

Kun kissa nappaa ihmisen kädestä kiinni, ihminen vaistonvaraisesti vetää kättään pois. Kissalle se on kuin karkaava saalis, siitä pitää otetta tiukentaa ja silloin syntyy haavoja, isompia tai sitten ei.
Parasta pitää kättä paikoillaan tai työntää kissaan päin. Rohkeimmat nipistävät tai (niinkuin minä) purevat kissaa korvanlehdestä, sillä konstilla ote irtoaa takuulla. Pekka odottaa siihen asti kunnes sormet on jo korvalehdessä kiinni ja sitten heti laskee otteensa irti.

Taas on tullut lisää lukijoita, hauskaa ja tervetuloa!!


Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!





keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Maisa & Pekka.



Oli taasen hauska seurailla kissojen tekemisiä.

Kaikenlaista vaanimista on tässä lähipäivinä tullut seurattua, mutta opettavaista oli yksi niistä Pekan tekemä.

Yht'äkkiä Pekka lähti kuistilta kesken unien maha maata viistäen, kuin parempikin leijona, ja se suuntasi suorinta matkaa leikkimökin alle.
Hetkinen kului, ennenkuin Pekka ilmestyi taasen näkyville, vielä entistäkin matalampana ja nyt se liikkui nykäyksittäin suuntana lasten kiipeily-, ja keinumistellinki.
Keinujen kohdalla se muutti suuntaa, oli olevinaan ensin ollut menossa ohitse, mutta se olikin vain ovela juoni. Matkaa oli rantaan vain pari kissanmittaa ja rantaan päästyään se iski tassulla veteen ja nosti sieltä jotain.
Kalanko se oli käynyt nappaamassa vai mitä?

Muutaman kerran se viellä iski tassullansa aivan veden rajaan, ikäänkuin se ei olisi saanut saaliistaan kiinni. Muutaman kerran tassua veteen paiskottuaan se ilmeisesti sai saaliinsa sellaiseen tilaan, että sitä uskalsi lähestyä haistamaan ja maistamaan.
Varo-varovasti Pekka kurkotti päätään saalista kohti, ensin se selvästi haisteli, miltä tuore saalis haisi ja sitten se maistoi.

Samalla sekunnilla kun Pekan kieli osui saaliiseen, pomppasi se ainakin kilometrin korkeuteen ja päätään ravistellen ja kovasti sylkien se painui leikkimökin alle karkuun.
Pekka oli maistanut elämänsä ensimmäisen ja todennäköisesti viimeisen kerran,
sammakkoa.

Sen löysin siitä paikasta kuolleena, kun uteliaisuuttani Pekan karkoittanutta saalista menin katsomaan.
Sammakko sai kuninkaallisen hautauksen jokeen.




Meillä mukissa on aina teetä.
Jos Pekka ei saa aamulla tarpeeksi huomiota, 
se kyllä keksii keinot millä se huomataan.



Maisa...



...ei aina...



...halua leikkiä...



...vaarallista viidakon...



...kissapetoa...

...mutta riehua se kyllä vieläkin haluaa ja jaksaa, 12-vuotiaanakin. 

Monasti se aloittaa spurttailun jo pihassa.
Kun se saapuu reissuiltaan sisääntulon kohdalle ja kun näen Maisan ja avaan ulko-oven ja huudan "Maisukkaaa", nousee kissan häntä pystyyn ja jo puolessa välissä pihaa se juoksee niin kovaa kuin vaan pääsee, silmät viiruina, leveä hymy naamalla ja kun se pääsee kuistille kuuluu vaan rumputirumputi ja samalla kun se kurvaa sisään se äännähtää "kurrr" ja sisään päästyään se jarruttaa ja tulee jakoihin puskemaan.

Kun Maisa soittaa kissojen ovikelloa, menen avaamaan. Kun avaan oven, sanon "tunnussana", sanoo kissa kurr ja mä vastaan että "oikein"!!

Kun kissaan iskee hepuli sisällä, on se hauskaa katseltavaa myöskin. Ensin kissa vetää ympyrää pitkin alakertaa. Siinä ruttaantuu matot ja pienet esineet putoilevat lattialle.
Seuraavaksi yläkerran rapuilta se hyppää kaappien päälle ja siellä meuhkaa itsekseen ja taas rapuille ja yläkertaan riehumaan.

Siellä tapahtuvaa voi vain arvailla, mutta kuullostaa sen riehuvan pitkin seiniä, petien kautta kaapin tai toisen päälle, sieltä komea pomppu lattialle ja mäenlaskutyyliin taasen portaita pitkin alakertaan ja taas kierros uudelleen.

Pekka riehuu kyllä pihassa, onneksi.
Joskus kun se innostuu sisällä riehumaan niin ei auta kuin mennä sängyn alle piiloon.
Pekalla on massaa sen 8½ kiloa ja sellainen lihasmäärä kun rullaa tuhatta ja sataa pitkin mökkiä, lentelee siinä huonekalutkin ympäriinsä, ainakin pöytää pienemmät.


Pekka oli eilen ollut taasen kyläilemässä.
Noin arka kissa kun kyläilee, niin se on ihme.
Yhdet mökkiläiset kertoivat Pekan käyvä heidän pihassa jyrsijäbaarissa ja ovat siihen hyvin tyytyväisiä. Kun Pekka saapuu pihaan, sanoo isäntä että nyt ei liikuta yhtään, ettei Pekka lähde muihin maisemiin. 
Heillä Pekka ei ainakaan käy sisällä.

Pekka tuli eilen illalla kotiin minuuttia vaille sisääntuloajan ja se haisi!
Oli käynyt kahdessa eri kylässä.
Pää tuoksui vanhalle naiselle ja hänen hajuvedelleen.
Toinen kyläilypaikka haisee puhtaalle ja hieman paskalle, siis ei ihmisen vaan hevosen ja sitä hajua oli vain selässä. Olisi mukavaa saada tietää keillä Pekka käy ja mitä siellä tekee.


Mukavaa nimipäivää Timolle,💙💚💛💜💓😻🎶🎈.

Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!







sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Sähköyliherkkä sähkäri.



Olen koko työ ikäni tehnyt töitä sähkön parissa.

Milloin vahvemman, milloin heikomman sähkön kanssa.
Studiot, missä työskentelin, olivat täynnä sähköä, koska kaikki laitteet niissä toimivat sähköllä.
Vapaalla tein muuta sähköön liittyvää, eli eloni tiellä on kaikki ollut sähköistä.

Pappani näki jo silloin, kun olin jotain neljä vuotias, että tulen työskentelemään sähkön parissa, niinpä hän antoi mulle tehtäväksi laittaa vessaan pistorasian parranajokonetta varten ja yllättävän helppo homma se oli, pikku miehelle.

Laitampa sen tarinan tähän väliin, kun kerran löysin sen.
Yli on helppo hypätä, jos et jaksa lukea.



Tapanin pappa sen jo huomasi aika lailla tuoreeltaan. Tämä nyt sukuun syntynyt poikalapsi tulisi oleman suvun nuorin seuraavat 18 vuotta ja hänelle on matkaan annettu hyvä lahja. Taipumuksen tietäen ohjaili Tapanin pappa poikaa jo pienestä pitäen tekemisen poluille. Kaksi vuotiaana poika jaksoi jo naulata 2½ tuuman naulan puoleen väliin, eikä naula koskaan pojan naulatessa vääntynyt vinoon. Sähkömies tuosta sukuun saadaan, päätti Tapanin pappa pojan ollessa neljä vuotias. Laittoi pojan sitten saman tien hommiin: Kuulepa Tapani, kun minulta puuttuu tuosta alakerran vessasta pistorasia parta konetta varten, niin etkös sinä sen voisi laittaa. Poika meni vessaan, katsoi seinille ja sanoi: Siihen saa sähkön vain tuosta valaisimesta, mutta silloin pistorasiaan tulee virta vain valon ollessa päällä. Enpä minä pimeässä partaani ole ajatellutkaan ajaa, totesi Tapanin pappa ja antoi pojalle pistorasian ja pätkän sähköjohtoa. Hieman kumpaakin taisi homma jännittää, mutta niin vain poika asensi pistorasian vessaan ja se kaiken lisäksi vielä toimi!



Muita suvun lapsia Tapanin paapominen ja kehuminen kävi kateeksi. Eihän noihin aikoihin lapsille mitään kehuja annettu. Hommiin käskettiin heti kun vaan kynnelle kykeni ja voi sitä huutamisen ja kiroamisen määrää jos homma oli huonosti tehty! Pellolle käskettiin naurista ja sokerijuurikasta kitkemään, matonkuteita leikkaamaan, verkkoja paikkaamaan, yleensä sellaisiin hommiin mitkä katsottiin lapsille sopivan. Tapanin noista töistä ”pelasti” se, että hänellä oli luustossaan vamma. Useasti kun vanhempien silmä vältti, sai Tapani sakin hivutusta, tai ainakin joku kävi nipistämässä, luunapin antamassa tai tukasta kiskomassa. Tapani vain puri hammasta koska ei isoimmilleen mitään voinut ja tavallaan Tapanin kävi heitä sääliksi. Tapani oli näet joutunut kaikkia lapsille määrättyjä hommia kokeilemaan ja tiesi kuinka rankkaa hommaa esimerkiksi kitkeminen päivästä toiseen on.




Kätevä kun oli käsistään, teetettiin Tapanilla kaikenlaista, mihin ei muilla hermot tai kärsivällisyys riittänyt: Verkon paikkaamista, sotkeentuneiden lankojen ja narujen selvittämistä ja koulu-ikäisenä jo vaativampia hommia kuten lehmän teurastusta ja traktorilla ajoa. Monesti Tapani tyrkättiin jonkun sukulaisen matkaan yökylään tai viikoksi, kaikenlaista korjaushommaa tekemään. Niillä reissuilla Tapani näki ja koki kaikenlaista ihmeellistä, mistä ei ollut ikinä osannut haaveillakaan. Kylpeminen kylpyammeessa, leivän paahtaminen paahtimella, paristojen voimalla liikkuvan lelu-auton  ja kaikkea muuta, joista hän kotiinsa palattuaan kertoi muille talon lapsille.




Tuli sitten aika, jolloin eräs sukulaisperhe sai hankittua television kotiinsa. Moinen laite oli erittäin harvinainen kylällä, eikä moni ollut ennen mokomaa kapinetta nähnytkään. Kuullut jostain näköradiosta, muttei voinut uskoa sen olevan totta tai edes mahdollista.  Iltaisin ja viikonloppuisin riitti talossa vieraita, kun porukalla kokoonnuttiin moista ihmettä tuijottamaan. Tapani keksi oitis kuinka kapine toimii ja häntä pyydettiinkin usein paikalle televisiokuvaa virittämään. Kuva ei meinaan pysynyt paikoillaan ja sitä piti joinain iltoina virittää kaksikin kertaa.

 Samana television hankintavuonna oli maailmassa olympialaiset ja niistä näytettäisiin televisiossa iltaisin koosteita. Ennenhän niitä näytettiin vain elokuvissa, mutta ne olivat usein viikkoja vanhoja filminpätkiä. Nyt nähtäisiin jopa toissapäivänä kuvattuja urheilusuorituksia. 
Televisio kannettiin miehissä suvun toiseen taloon, missä oli paljon enempi tilaa katsojien kokoontua ja olympialaisien urheilusuorituksia katsella.



Kallis laite oli kuitenkin kopsahtanut ovenkarmiin sitä siirrettäessä eikä kuvaa ilmestynyt laitteen kuvaputkelle laisinkaan. Ei, vaikka laitteeseen käytettiin yleistä korjauskeinoa, eli nyrkin iskuja kylkeen. Kiireesti otettiin televisiokorjaajaan yhteyttä ja hänet ja hänen työkalunsa haettiin taksi-autolla paikanpäälle. Korjaaja tutki, ähki ja puhkui ja lopulta ilmoitti, ettei televisiota saa tässä korjattua vaan se täytyisi viedä mukana korjaamolle, jossa sen korjaus kestäisi vähintään kaksi viikkoa. Varaosat kun piti tilata ulkomailta asti. Televisio kumminkin jätettiin paikoilleen, koska taksiautoilijan autoon se ei mahtunut. Hetken harmittelun ja päivittelyn jälkeen joku suvun miehistä keksi, että laitetaan Tapani katsomaan televisiota! Jospa hän sen saisi korjattua. Tapani haettiin kotoaan paikalle ja annettiin tehtäväksi korjata laite. Television takakannessa kuitenkin luki, että laitteen saa avata vain koulutettu ammattimies, hengenvaara!! Tapani sanoi ettei uskaltaisi laitetta avata, koska ei ollut saanut koulutusta, eikä sitä paitsi ollut edes mies, vielä. 9-vuotias koulupoika vaan. Tapanin pappa sanoi siihen, että; olethan sinä koulua käynyt, jo kolmatta vuotta ja sinusta tulee ajanmittaan mies, sen kun vaan avaat koneen ja katsot mikä siellä on vikana.




Tapania pelotti, mutta rohkeutta ei ollut uhmata suvun vanhinta ja viisainta ihmistä. Aikansa television sisuksia tutkittuaan huomasi Tapani missä vika on. Sormet pelosta täristen hän kiinnitti irronneen osan takaisin paikoilleen ja televisio laitettiin lämpenemään, jotta nähtäisiin auttoiko korjaus. Kaikkien ihmeeksi kuva ilmestyi näkyviin! Tapanille taputettiin ensimmäisen kerran hänen eläissään. Nolotti, mutta samalla tuntui hyvälle. Taisi korjausmies haluta itselleen television olympialaisten ajaksi, todettiin useammalla suulla. Television takakansi ruuvattiin takaisin kiinni ja sukulaiset asettuivat katsomaan olympialaisia.




Vuodet kuluivat ja aikanaan Tapanille koetti aika jäädä eläkkeelle. Lehtimieskin oli tullut juhliin paikalle ja haastatellessaan kysyi Tapanilta, että; onkos sitä Tapanilla toteutunut joku lapsuuden aikainen haave tai toive. 

Pidemmän tuuman Tapani kysymystä mutusteli ja vastasi sitten pieni pilke silmäkulmassaan: Lapsena kun oli jotain pientä tai isompaa pahaa tehnyt, niin rangaistukseksi sai kovasti tukkapöllyä. Silloin toivoin että voi kun ei olisi tukkaa päässä. Nyt se toive on toteutunut, sanoi Tapani ja näytti kaljua päälakeaan.







Aloin jotakin vajaa kymmenen vuotta sitten havaitsemaan, että kun olen jossain paikassa missä kulkee oikein vahvaa sähköä, alkaa ihoani ensin kihelmöimään ja sitten muutaman päivän päästä tuntui siltä, kuin kuullostaa pihvi kun sitä paistetaan ja se kipu on voimakasta.


Kaiken maailman konsteja kokeilin ja netin ihmeellisestä maailmasta etsin muita, joilla samanlainen kokemus on ja miten he ovat siitä selvinneet, jos olivat.


Yksi hyviä tuloksia oli tuottanut Faradyn häkki.

Se kyllä auttoi, mutta ei poistanut kipua tarpeeksi mun kohdalla.

Mun kohdalla auttoi parhaiten maadoitus.
Koska en voi nukkua alasti, ei hopealankaa sisältävästä alustasta ollut mulle apua.

Kaupungissa maadoitan itseni loikoillessani maadoitusrannekkeella, joka on liitetty talon kaukolämmöllä lämpiäviin vesipatereihin. Ne on lain mukaan maadoitettava todella hyvin ja antavat näin hyvän tuloksen.

Täällä maalla ei mulla ole paljoa haittaa sähköstä, täällä piisaa kun olen maadoittanut hetekkani töpsölillä talon sähköverkon maadoitusjohtoon, eli olen maadoitettuun pistorasiaan kytkenyt vain maadoitusjohdon, jonka toisen pään olen kytkenyt hetekkaani.

Hyvin toimii molemmat!!

Sitten kun on keksinyt tepsivän keinon, on sen säätämisen paikka, eli se, kuinka kauan konstia voi vuorokaudessa käyttää.
Sehän tehoaa hyvin, mutta jos jätän maadoitusrannekkeen yöksi ranteeseeni, en saa unta.
Monta yötä pyöriskelin ja mietin että mikä hitto nyt on, kun ei uni tule silmiin. Syy oli liikakäyttö, eli yöksi ranneke yöpöydälle. 😎

Maadoitushommaan liittyy sellainenkin homma, että nykyään ihmiset harvemmin kävelevät kesällä paljain jaloin. Aina on jonkinlaiset kengät tai läpsyt jaloissa ja silloin ei ihminen saa tarpeeksi kosketusta maahan ja silloin kaikenlaiset haittavaikutukset alkavat vaivaamaan.

Parhaan maadoituksen saa tietysti luonnonvesissä, mutta hyvän saa myös märällä maalla tai nurmikolla.
Itse, nykyään villasukat yhtenään jaloissa, aion kyllä olla kesällä paljain jaloin, jos nyt säänhaltijat sen sallivat.


Mukavaa päivänjatkoa sulle!!






perjantai 4. toukokuuta 2018

Lisälaitteita sähköpyörätuoliin, eli mopoon.




Välillä tila loppuu kesken, mopollakin ajellessa ja kaikenlaista kuskatessa.


Tänään sain innostuksen, en vaan muista mistä, tehdä mopoon sellainen kuljetuskori, mikä olisi istuimen takana kiinni, eikä näin ollen pitäisi ajellessa metakkaa, mitä viime vaiko toissavuonna tekemäni peräkärry meuhkaa.



Tässä molemmat laatikot mopossa kiinni.
Pientä suunnittelua homma vaati, että saan molemmat takana kulkevat laatikot yhtä aikaa käyttöön, tarvittaessa. 
Tällainen tarve tulee esiin ensi tai seuraavalla viikolla, kun lähden taasen metsätyömaalta keräilemään tuohta sytykkeiksi



Tuossa on vihreällä se paikka, missä yleensä on keppiteline kiinni.

Pikaisesti suht sopiva kehikko metallista, aisa, mikä mahtuu keppitelineen paikalle kiinnitettäväksi ja sen jälkeen suht sopiva laatikko nippusiteillä kiinni kehikkoon ja se oli siinä.

Kävin tietty koeajollakin ja hyvin toimii.


Sitten pieni pläjäys perunamaalta.



Ei sen väliä vaikka ämpäri olisi enemmänkin rikki, kunhan multa pysyy ämpärissä ensimmäiseen kasteluun, sen jälkeen se pysyy lähes itsekseen kasassa.




Ensin ämpäreihin laitetaan väljästi 10 cm ryönää.
Sitten vahvaa hevosenpaskamultaa, tms.

Täällä ollaan nyt tässä vaiheessa.

Seuraavaksi on aika laittaa perunat sankkoihin ja kaiken päälle lähes mitä tahansa multaa, kuitenkin laihempaa kuin perunan alla on.

Voi tehdä myös niin, että ensin laittaa tavallista multaa, mihin sekoitat vaikka nyt kananpaskaa (sitä olen käyttänyt parikymmentä vuotta lannoitteena) ja sitten tavallista multaa päälle.

Meillä lannoitetaan kasveja suunnilleen kerran kuukaudessa niin, että joko seuraavana päivänä sateen jälkeen tai sitten kastelun jälkeen niille annetaan paskavettä, siis ei koskaan kuivaan multaan.

Kastelukannullinen vettä, sinne kaksi mukillista kananpaskaa ja odotetaan vrk että paska sulaa, sitten kepillä sekoitus ja heti paskavesi kasveille. Puille, puskille, marjoille, kukille, aivan kaikille voi sitä antaa, mikä maasta kasvaa.


Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!





maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kissat.



Ovat taasen likimain omissa ruuissaan.

Kotiruokaa käyvät näykkimässä, ihan vaan tavan vuoksi, etteivät palvelijat luule tarjotun ruuan olevan kelpaamatonta kermapersekissoilleen.

Pekka on jo aloittanut räksien metsästyksen, niitä se kantaa tuolle Vaimolle ja kun ilmoitan hälle, että Pekka toi sulle taas ruokaa, niin vastauksena on useimmiten; yäk, heitä se jokeen...

Mulle Pekka raahaa jyrsijöitä. On hauskan näköistä kun se painaa kissojen ovikellon nappulaa ja kun se sitten näkee että tulen ovea avaamaan, niin se naukaisee vain toisesta suupielestä, ettei vaan lahja pääse karkaamaan.


Hyvät kehut täytyy kissalle antaa, silitellä ja muutenkin hyvitellä. Kehut nuo kissat ottavat hyvin vastaan, vastalahjaksi puskevat jalkoihin ja kehräävät.
Maisa jättää kehujen jälkeen lahjansa siihen paikkaan, mutta Pekka näyttää ajatelevan toisella tavalla.
Kun se katsoo kehujen riittävän, se vilkaisee mua silmiin ja näyttää ajattelevat että, ai sul ei ookkaa nälkä, mä voin kyl syyä tän sun puolest.

Sitten se rouskutus alkaa. 
Pekka syö saaliistaan kaiken muun paitsi suolet. Aina yhtälailla nauttien ja maiskutellen. Suolet mä lopuksi vippaan harjalla jokeen...

Eilen, kun kuuntelin odotellessani Pekkaa yöunille lintujen konserttia, pääsi Pekka yllättämään mut tulemalla  takaapäin mun luo. 
Sillä oli taasen iso jyrsijä hampaissaan ja kehujen sekä kiitosten jälkeen se alkoi rouskuttaa iltapalaansa.

Ihmettelin, että mitä ihmettä tuossa jyrsijässä on erilaista kuin yleensä.
Sehän olikin narttu ja tiineenä, mutta se ei Pekkaa haitannut. Tyynesti se nautti ateriansa loppuun, myöskin sikiöt yksi toisensa jälkeen mutustellen, röyhtäisi ja siirtyi sisätiloihin nukkumaan.

ET kuvaa, usko jo!!



Tämän päivän mulle tuotu eväs ja saalistaja.



Tänään oli Maisan vuoro lähteä mun kanssa retkelle, koska eilen vuoro oli Pekalla.
Lienevät keskenään sopineen, kumpi minäkin päivänä lähtee, ettei papparaisen yksin tarvitse mennä kun ei sillä enää ole sitä koiraakaan seuraksi.
Kävimme katsomassa, onko mitään tapahtunut mökille, joka viime kesänä paloi. Ei ollut.

Musta tuntuu että liikkeellä on ollut tuhopolttaja, koska lyhyen ajan sisällä on varsin pienellä alueella palanut jo kolme uudehkoa rakennusta ja aina niin, ettei silminnäkijöitä ole sattunut paikalle.

Sinne mennessämme alkoi jo tihuttamaan vettä ja paluumatkalla mitä lähemmäs kotia pääsimme, sitä enempi tippui vettä taivaalta. 

Matkan varrella Maisa alkoi murisemaan julmasti, enkä saanut sitä muuten liikkumaan kuin ottamalla sen kyytiin. 
Kaasu pohjassa köröttelin hetken matkaa, kunnes Maisasta oli vaara ohi ja se pomppasi kyydistä metsätielle tepastelemaan. Se ei ole koskaan tykännyt olla kyydissä, minkäänlaisessa vehkeessä.
Niin jännä mörkö sitä siellä peloitteli, että Maisa joutui yhtenään vilkuilemaan taakseen, vaikka mä olin Maisan takana mörön syöttinä.

Kastuttiin kumpikin kalsareita myöten märiksi. 
Itse olen täkin alla lämmittelemässä, kissat painuivat yläkertaan.


Mukavaa päivänjatkoa sulle!!





sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Blogin pito ja uskon asiaa.



Tällainen pienen blogin pitäminen on helppoa ja hauskaa.

Ei ole paineita kirjoitella säännöllisin väliajoin eikä oikeasti minkäänlaista pakon tunnetta. Näpyttelen mitä milloinkin tulee mieleen, joskus keskeneräisiä sepitelmiä on useita odottamassa jatkokirjoittelua ja julkaisua.

Partapapan höpinöit-blogissani oli valtavat paineet kirjoittaa. Vaikka kirjoitin "Lahen murteella", blogia luettiin kaikilla mantereilla, kaikista eniten amerikassa ja kävijöitä on reilusti yli 20 000 viikossa ja julkisesti seuraavia lähes kaksi tuhatta, alkaa homma stressata, vaikka sen pitäisi olla hauskaa.

Blogiin saa helposti lisää lukijoita, kun kirjoittaa blogiaan aamuyöstä sen jälkeen, kun on selaillut vaikka nyt jenkeissä julkaistavia sanomalehtiä ja miksei omalla aikavyöhykkeelläänkin, euroopan tai ryssän suurimpia sanomalehtiä. Tärkeintä on, että seuraa maailman tapahtumia ja kirjoittaa niistä ensimmäisten joukossa. Näin tein blogissa, jossa kirjoitin muista sanomalehdistä pöllityistä aiheista. Enimmillään mulla oli yhtä aikaa neljä blogia, joissa kirjoitin säännöllisesti.
Kaikki valveillaoloaika meni niiden parissa, kotihommien välissä. Uupuu sitä ihminen vähemmästäkin.



Se on muuten on outoa, että vaikka lukijoita olisi noinkin paljon, ei kommentteja tule yleensä kuin saman verran kuin nyt tässä blogissa. Kerran kun osuin tuurilla hyvään saumaan ja aiheeseen, oli järkyttävää huomata, että kommentteja oli toista tuhatta. Siis ei partapapan höpinöissä.
Mutta siihen tällainen tavallinen ihminen väsyy aika nopeasti. Tärkeintä on, ettei nouse kusi hattuun tai että luulee olevansa hyväkin kirjoittaja. Paskat.

Sitten kun julkisia lukijoita on enää viiden sadan paikkeilla, on blogi kaluttu loppuun ja aika lopettaa se.

Nykyään kirjoitan vain tänne ja muutamaan sanoma,- tai aikakausilehteen ja niihinkin hyvin epäsäännöllisesti ja "väärällä nimellä."

Sitten niihin uskon asioihin.

Yksi asia on mulla blogin pidon rinnalla kaiken muun hyvän yläpuolella.
Blogien lukijat ovat kyselleet multa paljon apuja, varsinkin silloin kun pidin blogia missä kerrottiin mitä kaikkea kipeät ihmiset voivat saada avuksi kunnalta/kaupungilta.
Vammaispalvelulaki määrää mitä apuvälineitä tmv kaupungin on kustannettava, rahan puute ei ole syy, ettei apuja saa.
Tässäkin asiassa pätee se, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Ole aina ystävällinen kun menet asioitasi hoitamaan. Pientä haukkapalaa mukaan syötäväksi ja nestettä juotavaksi auttaa kummasti ettei verensokeri pääse liikaa laskemaan ja varaa aikaa tarpeeksi, näissä hommissa sitä kuluu.

Lakiteksti on pirullisen vaikeaa tavallisen ihmisen ymmärtää, mutta päätin taistella ja opettelin vammaispalvelulaista tärkeimmät pääkohdat ja niillä olen pärjännyt.

En tiedä miksi, mutta auttaminen blogin kautta jatkuu yhä edelleen ja se on se homma mitä halusin ja lupasin tehdä, jos vain pääsisin niistä tajunnan vievistä ja koko kropan kramppaavista kivuista eroon.

Koko kuluneen elämäni olen ollut auttaja, se kuuluu elämääni, kuin etusormi nenänreikään. 😸

On muakin autettu.😇
Yksi ihminen sai mut taas uskomaan Jumalan kaikkivoimaisuuteen , mutta mun ei tarvitse uskoa Jumalaan, mä tiedän että Hän on ja kiitos siitä.

Olen saanut tuntea Jumalan kosketuksen.
Silloin hän yhtenä aamuna korjasi mun selkää niin, että kivuista jäi vain 5% jäljelle ja viellä korvaan kuiskattiin, että ei tehdä tällä kertaa enempää.
Tuo tarina on julkaistu pitkänä versiona joitakin vuosia sitten hyvä sanoma lehdessä ja kahdessa muussakin aikakausilehdessä.

Tuo mua auttava henkilö myös sai suuren joukon ihmisiä rukoilemaan puolestani ja niin pääsin helvetin polttavista kivuista eroon. Nykyään niistä on jäljellä vain pieni osa, tosin välillä mua näpäytetään, vaikka nyt tuikkaamalla perskannikkaan moralla, tai ainakin siltä se tuntuu. 😝

Yleensä Jumala täyttää ihmisen toiveet, ennemmin tai myöhemmin, jos näkee ne toteuttamiskelpoisina/tarpeellisena.
Aina hän ei täytä toivetta siten kun toivova sitä pyytää, vaan jollain eri muunnelmalla. Hän on "huumorimiehiä".

Ihminen itse laittaa itselleen rajat ja rankaisee itse itseään.
Kaikki negatiiviset asiat , langettaa ne sitten itse tai joku muu,
ovat rangaistuksia jotka itse tuomitsee itselleen.
Itseään ei tarvitse eikä kannata rangaista, se on täysin turhaa.
Pahat teot yms saa kyllä anteeksi, kun niitä sydämestään pyytää Herralta anteeksi.
Kannattaa olla hieman hellempi itseä kohtaan. 😍


Mukavaa päivänjatkoa sulle!!





tiistai 24. huhtikuuta 2018

Nousi se taasen.



Tiukassa se vwolkkari oli tälläkin kertaa.

Yön aikana auto oli uponnut reilut kymmenen senttiä alemmas.
Mitäs siitä, ei muuta kuin työkaluja konevajasta ja hommiin.



Kunnon farmi-tunkki, pieni leka, putken pätkä, sekä hiekoitushiekkaa ja viellä taapelista rotia, niillä se homma hoitui.



On siinä ryvetty!!
Nuo vwolkkarissa alla olevat kesärenkaat ovat täysin loppu.
Kulutuspintaa kyllä on, mutta renkaat ovat 14vuotta vanhat ja kumi niissä on niin kovettunutta, etteivät ne pidä muualla kuin hiekalla ja asfaltilla.


Voi, voi tätä rahan menoa!!

Tänään, 26.4 hankin vwolkkariin uudet suvikumit. Niillä tulee ajeltua viitisen tuhatta kilsaa kesässä.


Mukavaa päivänjatkoa sulle!!







maanantai 23. huhtikuuta 2018

Kynsilakka ja pikaliima.



Ensin kuitenkin läppärin putsaus.

Kun tietokone huudattaa tuuletinta koko ajan täysillä, on aika putsata se ja tässä ohjeet.


Ota sähköjohto irti.



Sitten irroitat akun.
Nyt kone on ilman sähköä ja putsaus voi alkaa.



Neljäs reikä oikealta kertoo syyn. Kone on täynnä kissan karvaa.

Etsi koneesta sellainen paikka, missä näet tämänkaltaisen ritilän.
Kiinnitä imurin putkeen seuraavassa kuvassa näkyvä rakosuutin.
Starttaa imuri ja laita imuteho 3/4 teholle. Sitten vaan imuroit.

Ja mekkala on hirveä, täällä kissat kirmasivat yläkertaan turvaan.




Sitten imuroit jokaisen nappularivin pysty-, ja vaakasuoraan niin, 
että painat suuttimella jokaisen nappulan alas.
Tuolleen että painat siitä nappulan puolestavälistä


Seuraavaksi etsit keittiörätin, kastelet sen pesuaineella ja puristat nihkeäksi. Märällä rätillä ei saa koskaan pyyhkiä mitään sähkölaitetta.
Toiseen käteen otat talouspaperia pari palaa. 
Ensin peset kiireellä näppiksen hankaamalla niin, että nappulat painuvat pohjaan saakka ja kuivaat heti talouspaperilla.

Sitten teet samoin näytölle, mutta nyt painat vain ihan kevyesti ja taas nopea kuivaus paperilla, tms.

Annat koneen kuivahtaa ainakin vartin, sitten kiinnität akun paikoilleen ja sen jälkeen virtajohdon.

Korostan tässä viellä erikseen, ettei näppistä tai näyttöä saa pestä koskaan, jos koneessa on virrat päällä, eli virtajohto ja akku paikoillaan.


Sitten vinkki kynsilakan käyttäjille:

Nykylakat haisevat karmealle ja kuivuvat kauan. Myyvät jotain ultraviolettivaloa tuottavaa laitetta kalliilla hinnalla eikä silti lakka kuiva nopsaan.
Ennenkuin alat lakkauspuuhiin, ota astiaan, tai vaikka juomalasiin kylmää vettä.

Kun sitten kynsi tai kynnet on lakattu, tyrkkää sormi/sormet sinne vesilasiin, niin muutamassa sekunnissa lakka kuivaa. Kätevää, jos kesken lakkauksen on lähdettävä johonkin jotain toimittamaan.


Pikaliima on oiva aine kaikenlaiseen korjaukseen.

Mulle tulee sormiin repeämiä, tai niinkuin eilen sämpylää halkaistessani käsi ei pysähtynytkään, vaikka siten olin ajatellut tehdä ja niin siinä sitten kävi, että oikein terävä leipäveitsi painoi haavan sormiluuhun asti ja juuri sellaiseen nivelen kohtaan, "jossa haava ei umpeudu koskaan."

Taitoin talouspaperin pitkittäin kolmasti ja kiristin kahdeksankertaisen paperin tiukalle haavan päälle. Sitten viellä sähkömiehen teipillä kirrasin paperin vieläkin tiukempaan.
Tavallisesti haava tarvitsisi tikin tai kaksi, mutta en mä tollassen pikkujutun takia lähde mihkään sitä tikkauttamaan.
Ennen pikaliimaa ompelin itse tikit siimalla. Jos tarvitsi.

Puolen tunnin kuluttua nykäisin teipin ja tupon irti ja saman tien tuikkasin haavan ulkoreunat täyteen (1/4--1/2 tippaa) pikaliimaa ja puristin kynsillä haavan reunat yhteen, tietenkin niin etteivät toisen käden sormet liimaudu liimattavaan sormeen kiinni.
Pikaliima kuivuu oitis, jos siihen suihkuttaa vettä tai muuten kastelee vedellä. Tai niinkuin mulla nyt, veRellä.

Olen tätä konstia käyttänyt niin kauan kuin muistan ja näin tehden arpea ei juuri jää.


Tänään tuli taisteltua ulko-ilmassa.

Ropailin vwolkkaria, laitoin muutaman vaatekoukun sopiviin paikkoihin, kunnes muistin että kesärenkaathan mun täytyi alkaa vaihtamaan.

Kierittelin suvikumit varastosta auton vierelle ja tarkastin ilmanpaineet kohdilleen. 
Sitten muut tarpeet sen pyörän kohdalle, minkä aioin vaihtaa.
En tiedä mikä h****tin idea on rengasliikkeesä tiukata pyöränpultit niin tiukalle, ettei edes vahvin koneeni saa niitä auki. Reilusti yli kaksi tuntia taistelin, ennenkuin sain pultit löysättyä ja pääsin siihen renkaanvaihtoon. Pulttien löysäämisen jälkeen homma oli nopeaa ja helppoa.

Sitten lähdin koeajolle, kaikki kunnossa!!

Lopuksi oli ohjelmassa auton ja renkaiden pesu, vaan siitäpä ei tullutkaan mitään. 
En muistanut, että pesupaikalle ei saa mennä, kun on tämä roudan sulaminen päällä.
Siellä se vwolsu on, tälläkertaa saveen juuttuneena, etuakseleita myöden. 
Samalla lailla kuin silloin talvella...

Sen ylös saaminen on helppoa, sellaisena päivä kun olen kunnossa. 
Ei sitä tarvitse kuin tunkata auto ilmaan ja laittaa pitkiä lautoja rotiksi sinne pyörien alle, laskea auto niiden varaan ja ajaa pois.
Tänään ei ole voimia moiseen urakkaan. 😜

Eilen nukahdin niin, etten enää kuullut kun Pekka soitti ovikelloa.
Neljän maissa heräsin ja päästin Viluisen kissan sisään. Se painui oitis yläkertaan nukkumaan.
Kymmeneltä Pekka tuli aamupalalle tänne alas ja sen päälle lähdettiin kissojen kanssa noihin hommiin mitä tuossa ylempänä sepustin.

Kissat tapansa mukaan pomppivat auton sisällä, kävivät välillä mua neuvomassa ja toivat saalista näytille. Siinä sitä oli kissoillakin kova työpäivä.


Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!