torstai 9. elokuuta 2018

Leikitystä.



Tänään kissat leikittivät Koiraa.

Taitaa tästäkin tulla kahden nimen eläin. Edellinen oli kissa, jota Vaimo kutsui nimellä Iidu ja minä nimellä Monni.

Aamuvarhaisella, kun kaupunkikoti oli viellä viileä, päättivät kissat leikittää Koiraa eli Nankaa.
Ensin Pekka härnäsi koiran takaa-ajoon. Menivät peräperää pitkin kämppää ja sitä oli hauskaa katsella, oikein nauratti, täällä kun pääsee kahdessa kohtaa ympäri ja juuri sitä kissat käyttivät hyväksi.

Pekka veteli välillä ympyrää, välillä kahdeksikkoa ja koira tuli perässä minkä ketaroistaan pääsi. Pekalla oli tietty etuna terävät kynnet, joilla saa pitoa kurveihin puulattian rakosista.
Nauru vaan kummankin naamalta loisti ja välillä kumpikin päästeli niin kovaa vauhtia kun vaan jaloistaan pääsi. Olisiko viitisen minuuttia jahti kestänyt, ehkä.

Koira pääsee jo hyppäämään sohville, eli sinne ei kissat enää pääse karkuun, vaan täytyy pompata johonkin korkeammalle ja se korkeampi on Pekalla kirjahylly. Sinne se sitten pomppasi, kun kyllästyi jahdattavana olemiseen.

Koira taasen meni keittiöön, janoaan sammuttamaan ja kiireellä se joikin vettä, välillä pärskäytti, huohotti ja jatkoi juomistaan.

Hetken päästä oli Maisan vuoro juoksuttaa. Sen ei tarvinnut kovinkaan koiraa yllyttää ja sama meno jatkuin taasen, tosin sillä erolla, että Maisa juoksutti Koiraa enemmän sohvilla ja sängyillä. Maisa sai koiran innostumaan niin, että se jo alkoi vinkumaan ja jo hetken ajattelin, että kohta se varmaan tukehtuu, mutta eihän noin nuori eläin sentään.

Reitti meni pitkin kämppää. Olohuone -keittiö- eteinen- makkari- makkari- eteinen- makkari- olohuone jne. Nytkin riemun näki loistavan kummankin kasvoilla.
Hauskaa ja etenkin mieltä virkistävää oli hurjastelua katsella.

Kaupunkielo osui sitten koiralle hyvään aikaan. Paljon uutta ja pelottavaa sen on ollut täällä kohdatava ja opittava. Nopeimmin se tottui autojen metakkaan, mutta vieraiden ihmisten sekä koirien, etenkin haukkuvien, kohtaaminen on ollut viellä pelottavaa ja haasteellista.
Täällä pätee viellä se, että on hiljaista ilta kuuden ja kahdeksan aikaan. Silloin on vähän koirien ulkoiluttajia liikkeellä.

Eilen opeteltiin iltalenkillä mm. sellaista, että kotimatkaa ei todellakaan tarvitse juosta, vaan sen voi myöskin kävellä. Metri kerrallaan tulimme tuolta harjun laelta kaupunkikodin taka-ovelle asti ja hetkittäin koira muisti jopa kolmisen metriä olla juoksemati. Aina kun se alkoi vetämään, niin pysähdyttiin niin pitkäksi ajaksi, että veto loppui ja sitten taas jatkettiin matkaa.
Ensimmäisellä ulkoilukerralla koira pelästyi jotain ja Vaimo juoksi (hän vielä kykenee siihen) koiran perässä sinne taka-ovelle saakka.
Tätä pakojuoksua nyt kitken pois.

Äsken taas kuskasimme Vaimoa ja nyt kaikki kolme eläintä nukkuu samassa sängyssä, kaikilla kolmella rento makuu-asento ja onni loistaa kaikkien kasvoilta.


Kaikkea hyvää sulle sinne!!





8 kommenttia:

  1. Teillä on ollut kivaa ohjelmaa.Mukavaa loppu viikkoa...toivotamme :Onneli ja kollipojat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tollasta ravaamista aina välillä kivaa kattella. :D
      Kolleille rapsutuksia!!

      Poista
  2. Riemurallia ympäri huushollia eikä yhtään paikat seksin.😁

    VastaaPoista
  3. Mä Timo niin ihailen sun koirankoulutustaitojasi
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta ei eläimen kouluttaminen vaadi kuin todella hyvät hermot ja paljon toistoja. :D
      Kerran kun olin todella kipeä, eli 3kk saikulla, niin opetin silloiset kissani tulemaan vihellyksestä, antamaan kumpaakin tassua ja "kuolemaan" kun "ammuin" niitä.

      Poista
    2. Kuulostaa vähän lastenkasvatukselta - siis ei tuo ampumis- ja kuolemisosio ;-) mutta muuten - vaatii paljon toistoja ja todella hyvät hermot!!!

      Poista

Kiva kun tulit tänne, jätä merkki käynnistäs!!