tiistai 19. kesäkuuta 2018

Tapahtumia täällä.



Nyt meillä sataa, onneksi.

Kahtena iltana olen pihaa kastellut, että sateen tullessa vesi ei valu pihan pintaa pitkin pois, vaan imeytyy maahan.

Viikonlopun vietin muuttopuuhissa.
Vaimon siskonlikka tuli hankkineeksi okt:n ukkonsa ja kakaroittensa kanssa. Sinne ajoin monta kuormaa, onneksi muuttomatka oli vain 15km. Mun homma oli tosiaan se, että sanoin mihin mikäkin lastataan kyytiin ja sitten ajaminen.
Wolkkari ja lisälaidoilla korotettu peräkärri oli mun tavan mukaan tupattu niin täyteen kuin vaan ne saa.

Meiltä täältä maalta vietiin heille kaksi kuormaa. Ensin kaikenlaista tyynyjä pyhkeitä patjoja liinavaatteita, no sellasta tavaraa mitä tuo Vaimo pakkasi.
Itse kasailin kuormaan huonekaluja, koneita, työkaluja ja kaikkea sellaista mitä okt asuminen tarvitsee.
Mulla kun oli toissakesänä ne kaksi kuolinpesän tyhjennystä niin niistä jäi, vaikka itselle jäi korkeintaan 5% kaikesta. Oli mukavaa kun kelpasi, harvalle nykyään enää kelpaa, vaikka kaikki on ehjää ja/tai käyttökuntoista. Yhtään käyttökelvotonta en laita eteenpäin.

Eilisen olin sitten heidän toisen lapsen hoitopappana. Kasailin heille ensin aurinkokatoksen, trampan olin kasannut jo vkl, sitten lapsosille puhaltelin uima-altaan, täytin sen vedellä ja sitten raivasin hissunkissun talon ympäriltä pöheikköä. Lupasin seuraavalla kerralla jatkaa, sillä tontilla kun edelliset omistajat eivät olleet tehneet pihalle mitään, niin on päässyt kasvamaan umpeen ja se meinaa sitä, ettei siellä ilma liiku kunnolla ja siitä ilmaantuu kaikenlaista haittaa.

Viime yön vietin taasen kärvistellen.
Tällä kertaa se alkoin ihan vain pienenä nipistelynä varpaiden kärjistä, noussen sieltä koko kroppaan sormenpäihin saakka.
Puolen yön maissa kipu oli jo sellaista, etten pystynyt hetkeäkään olemaan paikoillaan. Otin sitten niin paljon eri kipulääkkeitä kuin vaan saan ottaa ja kärvistely loppui joskus aamu-yöstä, kolmen jälkeen ilmeisesti, koska muistan vilkaisseeni kelloa silloin.

Päivä kaksi menee taas toipuessa, mutta kyllä tämä jo taas on peräti siedettävää.
Pyykit laitoin pyörimään, täytyy sitä kuitenkin jotain saada tehdyksi, vaikka sänkypäivää viettelenkin taasen.

Onneksi noita tollassia öitä tai päiviä ei ole enää kovinkaan usein, kun pahimmoillaan niitä oli 24/7.
Se se oli helvetintulissa elämistä.

Kissat tulivat sisään, kumpikin läpimärkä turkki yllänsä.
Kuivasin niistä enimmät vedet pyyhkeellä ja laitoin märkää ruokaa kummallekkin tarjolle ja myöskin sitä erittäin hyvää punaisessa purnukassa myytävää maitoa.
Pekka on taasen joutunut tappeluun. Kaula, niska, päälaki ja korvat ovat purtuja haavoja toinen toisensa vieressä. Niitä se käy mulla rapsututtamassa, ne kun parantuessaan tuntuvat kutiavan paljon.
Maisa on jättänyt päivittäin meille ruokaa kuistille, tekemättä asiasta sen kummempaa numeroa. Toki kiitellään jos ollaan paikalla kun ruokalasti paikalle kipataan. Pekkahan tuo aina saaliinsa kehuille ja sitten itse sen pistelee poskiinsa!! 😜

Nyt sisko ja sen veli kuorsaavat tuossa viereisellä sohvalla vatsat pullollaan perin onnellisen näköisinä.


Kaikkea hyvää sulle sinne!!





keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Ulkoruokinnassa.



Kermapersekissat eivät enään syö sisällä.

Ulos tarjoiltuna maittaa vaikka koko päivän lautasella kuivunut ruoka, sisätilossa moiselle ei edes katsetta käännettäisi ja nenääkin nyrpisteltäisiin ohikulkiessa.


Ensin Maisan tyylinäytteet ulkoaterioinnista. Kuvatekstit voit laittaa kommenttiruutuun. 😀











 Pekka-Possu syö herrasmiesmäisesti, kuten smokin kantajalta voi olettaa.


Siinä missä Maisan tarvitsee kurkottaa takajaloillaan, Pekka syö istuen.
Siinä näiden kattien kokoeron huomaa hyvin.
Pekka on kesäisin sellainen Hoikka-Poika Hollolasta. 😜



Pekka syö lautasen kiltisti tyhjäksi
 ja sen päälle juo maitoa niin paljon kuin mahaan vaan mahtuu.
Pekalle tarjottava maito on sitä punaisessa purkissa myytävää, maitojuomaa.
Jos sille antaa juotavaksi tavallista maitoa, pieree se niin,
 ettei samassa talossa voi sen kanssa olla. 😝


Välillä käy niin, että itse saalistettu ruoka tuodaan kaikille tarjolle.

Eilen Pekka tuli hirmuisesti muristen sisään ja pääsi livahtamaan saaliineen ihan keittiöön asti, josta saaliin kiikutin sallittuun paikkaan, eli eteiseen.

Tämän saaliin kiinnisaamiseksi on Pekka käyttänyt aikaa ja taitojaan, niimpä se sai tavallista runsaammat kiitokset.


Mulle luovutettu saalis, kiitokset ja silittelyt on saatu.



Säkö et sitte tätä syökkää??




No, mä leikin täl sitte, ennen ku popsin sen suihini.




Kato, mä tapan sen!!



Jossainpäin maailmaa on kuulemma alkamassa jotkut potkupallokisat, vai oikein jalkapallo.

Itse en aikaa moiseen tuijotteluun haaskaa, mutta tuo Vaimo kyllä.
Eräänä kesänä mun piti hälle virittää telkkari kasvimaalle, että hän kykeni hoitamaan kasvimaataan samalla, kun katseli telkkarista kisoja.
Eihän sitä turhan panttina televisiota katsella, täytyy kyetä tekemään samalla jotain hyödyllistä kuten käsitöitä, vaatteiden silittämistä tai vaikka sitä kasvimaan kitkemistä!!

Ettäs tiedätte, tuijottelijat. 😜



Kaikkea hyvää sulle sinne!!









keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Kisu eli koira.



Kisussa on paljon voimaa.

Kävin heti maanantaina hankkimassa Kisua varten vedonestovaljaat sekä kahdeksan metrin nauhalla varustetun, ison koiran taluttimen, eli kansankielellä flexin.

Kisu tykkää tehdä haloista haketta ja kurmottaa pehmoleluja.


Viikonloppuna karmaisi kuunnella kun toinen menee henki vinkuen eteenpäin, kunnes sitten älysin kiertää taluttimen etujalkojen kautta, niin hyvinhän se vauhti hiljeni, talutin vain jäi turhan lyhyeksi ja luiskahteli yhtenään pois jalkojen takaa.

Olin Millan kanssa tottunut kulkemaan niin, että laitoin flexin sähkärin eli mopon ohjaustankoon kiinni ja ajeltiin siinä sitten hitaasti tai kovaa, niin koira sai paljon liikkumatilaa.
Tätä toimintatapaa aloin myöskin opettamaan tuolle Hönölle, joksi Vaimo ihanuutta sanoo, ja todella nopeasti se meiningin omaksui.



Sika ensimmäisessä piilossaan.


Tässä on käynnissä sian teurastus.
Ensin Kisu repi sialta pään irti ja sitten suolisti sen.
Suolina oli keinokuituvanua.


Mentiin sitten yhtä pientä metsäautotietä hidasta kävelyvauhtia, koira edellä määräämässä vauhdin ja se kulkikin hyvin tiellä ja sen laitoja tutkiskellen ja nuuhkien.
Minä katselin sivulle metsään, että onko tullut hyviä sieniä poimitaviksi.
Ennenkaikkea koivun kääpäsieniä on nyt hakusessa, muiden puiden vastaavia on jo aivan tarpeeksi.

Yht'äkkiä havaitsin vasemman silmän syrjällä vilahtavan jotain valkeaa ja seuraava mitä tajusin oli se, että sähköpyörätuoli oli päälläni ja minä rähmälläni sen alla.
Kisu nuoli naamaani ja minä syljin suustani hiekkaa ja räkää sen naamalle.
Koiranperkele oli ilmeisesti sännännyt jonkun eläimen perään ja kiskaissut painavan mopon ja mut nurin.

Tavallaan oma virhe, kun katselin sivulle mutta...
Riittailin, että mihin kohtaan sattuu eniten. No eihän sitä heti tiedä kun adrenaliini jyllää. Kieputtelin itseni tielle, ähelsin mopon pyörilleen, pomppasin kyytiin ja koiralle komento "kotiin, kotiin."

Täysillä tultiin koko matka kotipihaan asti ja loppumatkasta alkoi jo tuntua kipuja. Menin samantien lääkelaukulle ja nappasin kipunappeja tarpeeksi. Sen päälle aloin odotella tulevia kipuja.

Pää, vasen puoli kolahtanut johonkin.
Vasen olkapää, kyynärpää sekä ranne.
Vasen polvi.
Oikea nilkka.

Siinä sitä makoilin pari tuntia leffaa katsellen, jotta ajatukset pysyivät muualla. Kun kipunapit alkoivat vaikuttaa, oli aika tutkia vammoja enemmän.

Pää, ei kummempaa.
Vasen olkapää, kyynärpää sekä ranne, sattuu vain liikuttaessa, eli ei sen kummempaa.
Vasen polvi. Uskaltaisiko jo vetäistä lahkeen sen yläpuolelle ja katsoa.
Verta se on ainakin vuotanut.
No... palkeenkieli repsottaa ja haava on saman kokoinen.
Sanoin Vaimolle, että "tuo sakset" ja ne saatuani leikkasin samoilla kivuilla nahanretaleen irti. Ei se takaisin kumminkaan kiinnittyisi, olisi vain haittana. Kaikenlaista isompaa ja pienempää naarmua on koko kinttu, polvesta alaspäin.

Oikea nilkka. Se on kipein.
Kevyesti varaten pystyy hyvin liikkumaan, mustelma on vajaan kämmenen kokoinen, viittaa siihen ettei lääkäriin ole tarvetta mennä sitä näyttämään.

Leffaa katsoessa tein jo päätöksen. Kisu eli koira menee palautukseen, ei se pysy mun voimilla komennossa.
Todella ihana, mahtava koira, mutta.

Palauttaessani koiran, tapasin siellä häkissä juuri tulleen pikkukoiran.
Se värisi innosta kun ujutin käden verkon läpi sitä silittääkseni ja rapsuttaakseni.
Papereita Kisun, eli oikeasti Ladyn, palauttamisesta tehdessäni ehdottivat, että ottaisin sen pienen koiran.

Nyt on sitten viikon verran aikaa miettiä.
Tunteet menevät vuoristorataa, olinhan silloin reilut 13 vuotta sitten ollut ottamassa nimenomaan pientä koiraa, sellaista Pekan kokoista.



Täällä tuulee kovaa. Eilisen ja tämän päivän aikana olen pihasta kerännyt jo kolme kärryllistä risuja sekä käpyjä ja luulen että kun menen pihaan seuraavan kerran, näyttää siltä ettei siellä ole tehty mitään.
Maisa ramppaa taas sisään-ulos parin minuutin välein. Soittaa ovikelloaan, vaikka ulko-ovet ovat raoillaan.
Pekka kävi syömässä ja puolisen tuntia kyljessäni roikkumassa, kunnes häipyi teille tuntemattomille.

Eilen kävi naapuri tässä, pohdimme vammojani ja totesimme niiden olevan vähäisiä. "Kun olet niin paljon itseäsi telonut, niin tiedät kyllä milloin mennä lääkäriin."
Siinäpä se.
Nyt tätä näpytellessäni, ei kipua tunnu kuin nilkassa, selvisin jälleen kerran säikähdyksellä.
Kiitos suojelusenkelilleni ja kaikille muillekin!!


Kaikkea hyvää sulle sinne!!







torstai 31. toukokuuta 2018

Koiran kanssa.



Eilen illalla koira rauhoittui aika hyvin.


Aamusella avasin tapani mukaan ovet ja koira painui samantien pihalle. 
Ensin se tarkasti eiliset kätköt, kaksi kpl, Wagner oli yhä kottikärryn pyörää vasten, se piti piilottaa paremmin ja mikäs sen parempi kätkö on kuin Vaimon kukkamaa.

Purupatukka oli raparperin alla niin hyvin kätkettynä, ettei sitä tarvinnut kuin kuonolla pari kertaa tökätä.
Tässä välissä Pekka häippäsi pihalle.

Kutsuin koiraa sen uudella nimellä ja harmittelin kun se ei tullut, 
vaan tulihan se, naapurista päin ja niin kovaa kuin kintuistaan pääsi.
Koira oli päättänyt että tämä nimi kymmenistä sille huhuilemista nimistä on koiran mieleinen.

Tunnin viellä makoiltuani lähdettiin ensimmäiselle lenkille.
Mopoon koira totutteli jo eilen, sen kanssa ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Laitoin koiralle kaulapannan ja valjaat, flexin laitoin vain valjaisiin kiinni ja se sopi myös koiralle.

Tuo eniten käyttämäni metsäautotie on nelisen kilometriä pitkä ja kun koira sai edellä mennen määrätä vauhdin, niin se oli kokolailla 12 km/h, eli niin kovaa kuin mopo täysillä ajaen kulkee.
Parin kilometrin jälkeen alkoi koira jo vilkuilla taakseen ja sain sen pikkuhiljaa vähentämään vauhdin jolkotteluksi.

Tien päässä sanoin komennon "kotiin, kotiin" ja käännyimme takasin päin.
(Tuo komento oli Millan metsästyskomento, eli käsky lähteä tappamaan.)

Vielä se jaksoi puolisen kilometriä jolkottaa ja sitten alkoivat tien pientareet kiinnostaa. Vauhti hiljeni kävelyksi ja koira tutki ojan reunuksia ja myöhemmin pohjia, kävi myös paskalla. Sitä janotti.
Sanoin, että tämä suora viellä ja sitten on juomapaikka. Flexi kimposi kädestäni.

Koira läksi juoksemaan f perässään vieressä olevalle pellolle, onneksi ei vilja-, vaan rehupellolle. Viitisen minuuttia se siellä päästi niin kovaa kuin koivistaan pääsi, sitten se otti f:n suuhunsa ja tuli kutsusta luokse. 
Hyvin on koulutettu!!

Tien varrella on kolme juomapaikkaa eli lähdettä, joista vesi ei lopu helteelläkään ja kaikista niistä koiruus joi.
Kotipihan reunalla irroitin f:n ja koira kiitti siitä vetämällä monta kierrosta kylkimyyryä. Sisään se tuli heti kun sille "sisään" sanoin. 
Kiltti ja hyvin koulutettu koira.

Sisällä Maisa oli keittiössä ja koira ryntäsi heti sitä tapaamaan, mutta Maisa oli eri mieltä.
Se livahti saunaan lauteille ja uhkaili sieltä koiralle, että täältä kannattaa pysyä poissa.

Tovin kissalle laulaen ja vinkuen se luovutti ja meni tuvan lattialle unille ja Maisa livahti yläkertaan.

Nyt koira on umpi-unessa mun vieressä lattialla ja tämä on selvästi opetettu lattialla nukkumaan, kun ei edes pyri petiin.


Olen nyt kolmelle ihmiselle kertonut, minkä nimen koira valitsi itselleen
ja kaikki ovat nauraa hekotelleet, mutta mitä sen on väliä, 
kun kerran koira halusi että sitä kutsutaan nimellä...
























Kisu. 😁😸


Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!





keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Tapahtumia.



Tähän aikaan vuodesta tulee ulkoiltua.

Pekka tykkää syödä ulkona.



Illalla annetut, syömättä jääneet märät ruuat maistuvat taivaallisen hyvältä, kun ne saa syödä kuistilla olevan kukkaruukun päältä.
"Muutama" lautanen on pinoon jo kertynyt.



Maisaa väsyttää jatkuva kuumuus.
Se onkin nyt trion vanhin.



Kun ei vielä tiedä, että uskaltaako sitä tänään tulla edes sisälle.



Porsaan korjattu hammas.



Na-ta:lle kuva perunamaasta.



"Wagner" on haudattu huonosti, mutta kuka toimi hautausurakoitsijana??

Myöhemmin se haudattiin paremmin, kottikärryn pyörän viereen.



Tässä se on, trion nuorin ja viellä neiti. Seropi.
Kahden jalosukuisen rakkauden tuotos.

Tätä tänään kirjoittaessani olemme olleet yhdessä kokonaista neljä tuntia.

Tapasimme eilen pikapikaa löytöeläintalossa. Siinä ajassa tuo ehti pestä mun paljaat kohdat  kokolailla kokonaan, tuoda em. Wagnerin mun syliin, köllötellä itse mun sylissä ja lopussa ½-tunnin tutustumisajassa köllähtää viereeni lattialla. Mä siis ensin istuin lattialla ja sitten köllöttelin.

Nimikö?
Ei sitä viellä tiedä. Vanhasta nimestään se ei pidä.
Ihmiset joille neidon kuvan olen lähettänyt, ovat lähetelleet nimiehdotuksia.
Itsekin olen useaa nimeä tuolle huudellut ja yhteen se reagoi oikein hyvin.

Eniten tässä jäntskättää se, että kuinka kissat ja koira reagoivat toisiinsa.

Koiruus on nyt koe-ajalla, että jos se sopeutuu kissojen alamaiseksi sekä palvelijaksi, niin koiran paikka on täytetty. 
Löytöeläintalosta laittoivat mukaan koiranruokaa kukkuran kottikärryllisen, edelliselle koiralle ne olisivat riittäneet puoleksi vuodeksi.


Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!






perjantai 25. toukokuuta 2018

"Juoru-ämmät."



Mä käyn yhdessä toimintakeskuksessa aina välillä, tuolla hämeenlinnan puolella.

Siinä on samassa kirpputori ja siellä on oikeesti sopivan edulliset hinnat.
Mä teetin siellä ittelleni varrettomat huopatossut, aivan mun jalan mukaan tehdyt, kun piirsivät mun lättäjalan kuvan tussilla paperille, että tulee varmasti sopivat.
Niissä on yksi hauska yksityiskohta, tai kohtia.

Tossun kärkeen on laitettu kissan nenä ja viikset, oikeasti jotain muovia ne on ja harittavat samalla lailla kuin oikean kissan viikset välillä, ja sitten kissan silmät ja tärkeimpänä on pystyssä sojottava pitkä häntä, siinä kohdassa missä akillesjänne sijaitsee.
Siitä hännästä on kätevää kiskaista tossu jalkaan, silloin kun jalkoja palelee, ovat muuten todella lämpöset huopikkaat.

Tuossa kerran talvella juteltiin siinä keskusta pyörittävän päällikön kanssa ja tuli kyse mun ammatista ja kun kerroin tehneeni työtä äänen kanssa, kertoi hän että heillä on täällä juuri tullut mies, joka on kanssa tehnyt työnsä äänen parissa.
Pomomies haki ääni-ukkelin paikalle ja siinä sitten alettiin porista äänestä, missä ollaan tehty työtä ja todettiin että kumpikin muistaa toisensa kasvot, mutta ei vaan keksitty että missä ollaan tavattu.

No, se ei juttelua häirinnyt, puheltiin niinkuin kaksi ammattilaista puhuu, kun kohtaavat.

Jossain kohti sitten satuin vilkaisemaan seinällä olevaa ajan näyttäjää ja huomasin aikaa kuluneen niin paljon, että keskus olisi mennyt kiinni jo kaksi tuntia sitten!!
Me olimme olleet siinä kirpputorin myymälässä porisemassa, ukkelit istuivat tuoleilla ja meikä makoili sohvalla.

Kun kysyin siltä päälliköltä (Lahen murteella), että "miks et sanonnu et tää paikka ois pitänny sulkee jo kakstuntii sitte" niin hän vastasi, että "oli niin mukavaa seurata kahden ammattimiehen sanailua, etten itsekään huomannut ajan kulua."

Se työpäivä meni sitten niiltä miehiltä sen kaksi tuntia ylitöiksi, eli reilusti kolmatta tuntia siinä vierähti aivan huomaamatta.
Toivottavasti heilläkin on yhtä ymmärtäväiset puolisot kuin mulla on.

Mä kun piipahdan vaikka nyt kaupparetkellä, niin siellä voi aikaa kulua useampi tunti, nykyään, eikä tuo Vaimo soittele tunnin välein perään. 😄

Täällä maalla menee ihan hyvin. Sain eilen tehtyä paperille kirjatuista "tehdään tänä kesänä" listalta muutamia hommia ja sitten kaikkea pientä siinä sivussa, eli olen taas saanut mukavan työvireen päälle, kun sitä virettä edellisiltana pyysin.

Kissat voivat hyvin. Nukkuvat ja viettävät muuten aikaa jossain ulkona, välillä käyvät mankumassa märkää ruokaa ja maitoa, sekä rouskuttelevat kissojen raksuja ja heti kiitoksen jälkeen livahtavat takaisin pihalle kesästä nauttimaan.
Sinne lähden myös itse, nyt heti!!


Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!





tiistai 22. toukokuuta 2018

Ei olisi kannattanut.



Hampaiston hoito on kannattava sijoitus.

Minä kun olen tunetusti laiska ihminen, niin teen hammashoidostakin mahdollisimman helppoa.
Joka ilta tikutan eli tökin tikkusella hampaideni rakoset puhtaiksi sekä suht säännöllisesti käytän hammaslankaa kaikissa hammasväleissäni, koska se putsaa sellaisetkin hammasvälit, joita tikulla ole mitenkään mahdollista putsata.

Vuosia harjailin hampaitani sellaisella tavallisella hammasharjalla ja aina välillä tuli hankittua sähköhammasharja, mutta niihin en tykästynyt, kun ne tuntuivat hampaistossa siltä, että niitä porattaisiin sellaisella ikävästi inisevällä poralla, en nyt muista sen oikeaa nimeä.

Toissavuonna löysin sitten sellaisen sähköllä toimivan hammasharjan, joka sopi just mulle.
Tämä ei ole maksettu mainos, vaan linkki hyvään sähköhammasharjaan, jolla minäkin saan vaikeimmankin, alahampaiden sisäpinnan, kohdan putsattua.


Olin jo parisen viikkoa tuntenut, että etuhampaissani on jotain pielessä. Tarkastelin niitä peilin kautta +4 silmälasit nenän päällä ja arvelin löytäneeni syyn.
Eilen se sitten tapahtui, hammasvälejäni putsatessa:

Hammaf lohkef!!
Se ei ole diasteema, vaikka siltä se näyttää.

Tuo tietää taasen rahan menoa. 
Viimeksi tuo kohta korjattiin ainakin kaksikymmentä vuotta sitten ja nyt se täytyy mennä korjauttamaan uudelleen. 
Koska tuo ei ole äkillinen-, eikä särkevä tapaus, ei hammaslääkäripäivystys ota sitä käsiteltäväksi ja koska kunnallisella puolella on hamashoitoon yli ½:n vuoden jono, niin on nyt sitten mentävä yksityiselle hammaslääkärille. Voi itku ja hammasten kiristely.

On tässä hyväkin puoli.
Sain otettua itsestäni hyvän kuvan, 
jonka laitoin myös tuonne KURKKAA MYÖS TÄNNE sivulle, jonne pääset tuolta ylhäältä, ennen blogin otsikkoa.

Tässä sitä nyt odotellaan, että hammaslääkäri tulisi työmaalleen ja mä voisin soittaa hänelle ja varata ajan korjaustoimenpiteeseen.
Hänen nimensä on Minna. *Tirsk*

Mukavaa päivänjatkoa sullekin sinne!!





perjantai 18. toukokuuta 2018

Tänään.



Tämä päivä on mennyt lepäillessä.

Alkuviikko oli monellakin tapaa rankka ja voimia kuluttava. Joka päivä sairaalassa on tullut käväistyä ja lisäksi on tullut vwolkkarin kanssa puuhailtua kaikkea pientä.

Kissat ovat villiintyneet.
Äskenkin, kun olin kierroksellani pihassa, risuja, käpyjä ja muuta ryönää noukkijalla keräilemässä, vetivät kissat taasen helvetillistä riehuntaa ja Pekka-paskiainen rääkkäsi Maisaa puremalla sitä useamman kerran ja kunnes ennätän paikalle Pekkaa sättimään, on kolli viillettänyt jo ties minne.

Täällä tuimin rangaistus on aina ollut ankara saarna, kehenkään ei käydä käsiksi, eikä ole koskaan tarvinnutkaan, ei ihmisiin eikä elämiin.

Tänään nousin, aamutoimia lukuun ottamatta, vasta iltapäivän puolella. Siivoilin sen vähän mitä tässä nyt taas yksin elellessä on sotkuja tullut, kissat ovat suurimpina sottaajina tässä olleet.

Sähkömopon purin puoliksi, halusin siihen lisää omanlaistani, erottuu sitten taasen talvella kun siellä Lahdessa sillä köröttelen.
Samoin tein, eli ensimmäiseksi purin kyllä tuon toisen kaivon käsipumpun.
Kakarat ovat sillä, luvalla tietenkin, pumpanneet vettä niin kauan ja paljon kuin ovat jaksaneet, eikä se enää jaksanut, vaan lopetti veden noston.

Arvelin, että sieltä on joku sokka ruostunut tai irronnut, mutta olikin niin suuri vika että joudun tässä hitsaushommiin. Onneksi eräs vanha juoppo opetti mulle kuinka valurautaa voi hitsata. Se ei ole kiireisen eikä heikkohermoisen hommaa. 😉

Äskeisellä iltakierroksella löysin mulle jätetyt, kaksi lintua, yhden jyrsijän sekä osittain syödyn kalan.
Hitostako nuo kissapedot ovat onkimaan oppineet, kun ahvenen ovat mulle evääksi saaneet!! 👀💦💨😸


Viikko on vienyt voimat niin, että nyt kopsautan ylä & alaluomet vastakkain, käännyn kyljelleni ja alan kuorsaamaan rankasti.


Mukavaa päivänjatkoo sulle sinne!!





sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Kissoja.





Vanha vesimittari toimii edelleen hyvin.
Laitoin sen kuitenkin verrokiksi,
että saan havaita onko mittareissa eroa.



Tämä ihanuus löytyi kirpparilta Lahdesta.



Maisa taasen kiukuttelee, kun yritän siitä saada kunnon naamakuvaa.




Yksi Maisan tyypillisistä naaman ilmeistä. Se hakee huomiota.



Tämän keinon se on oppinut Pekalta. Koeta tässä nyt sitten nauttia teestä.



Illan tullen kun kävin lakanoihin, tuli Maisa luvan kysyttyään kylkeen kiinni.
Se halusi rapsutuksia ja silittelyä.
Kissat ovat oppineet, että rapsuttaessa pidän käden paikoillaan ja kissa itse saa valita kohdan, mihin rapsutuksia ottaa. Siinä ne sitten pyörivät käden alla.

Silittelyssä kissa on paikoillaan. Aloitan sen ohjaamalla silitettävän rinnukselleni ja silitän kummallakin kädellä vuorotellen, nopeasti yhteensä sata kertaa. Sen päälle silittelen korvat peukalon ja etusormen välissä.
 Kun sitten kissa kehrää tyytyväisenä, siirrän sen kylkeeni tai poikittain vatsalleni ja jatkan silittelyä ja/tai hieromista. Pää, niska, selkä, häntä, ja hännänpää ja tätä toistelen kunnes kissalle piisaa tai käteni puutuu.
Ollaan siinä sitten vierekkäin, kaksi onnellista.

Kun joku vieras innostuu silittelemään tai koskemaan Maisaa, varoitan ettei kannata kuin päätä silittää, koska jos vieraan käsi vahingossakin osuu muualle, räppää Maisa kynsillään ja puree, mutta ei niin kovaa kuin Pekka.

Kun sitten itse silitän Maisaa, niin ihmettelevät kun saan silitellä sitä mistä vaan, jopa kevyesti  häntä suljetun kämmeneni myötä soljuen. 
Ovat tottuneet käsittelyyni.
Kyllä Maisa muakin kynsii ja puree, kovasti.
Rapsuttaessani sitä se kääntyy selälleen ja marisee että rapsuttele mua mahasta jooko, en pure tai raavi.
Kumminkin se sitten jossain vaiheessa, täysin varoittamatta nappaa kiinni mun käden neljällä tassulla kynsineen ja kaiken lisäksi hampaillaan ja puree.
Huijjari!!

Kun kissa nappaa ihmisen kädestä kiinni, ihminen vaistonvaraisesti vetää kättään pois. Kissalle se on kuin karkaava saalis, siitä pitää otetta tiukentaa ja silloin syntyy haavoja, isompia tai sitten ei.
Parasta pitää kättä paikoillaan tai työntää kissaan päin. Rohkeimmat nipistävät tai (niinkuin minä) purevat kissaa korvanlehdestä, sillä konstilla ote irtoaa takuulla. Pekka odottaa siihen asti kunnes sormet on jo korvalehdessä kiinni ja sitten heti laskee otteensa irti.

Taas on tullut lisää lukijoita, hauskaa ja tervetuloa!!


Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!