torstai 18. lokakuuta 2018

Tapahtumia täällä.



  Nanka riehuu.

Sitä ei viellä täällä kaupungissa voi laskea ulkona vapaaksi, vaikka "ei" sana on jo kohtalaisen hyvin hallinnassa, koska se vetää mukavan kaverin kohdatessaan rallia viiden metrin säteellä ja kaikkia naurattaa sen meno ja jos siinä ei ole saanut riehua tarpeeksi, niin riehunta jatkuu kotona siten, että kun on tultu sisään, niin se vetelee käytävässä pitkin ja poikin rallia ja sitten kotona se käy ensin kissojen päällä pomppimassa ja sitten se vetää niin kovaa rallia pitkin kämppää että ne vähäiset matot mitä täällä enään pidetään lattioilla menevät ruttuun ja sinkoilevat seinien vierille ja sohvilla se menee niin älytöntä vauhtia naama leveässä hymyssä että kaikkia väkisin naurattaa ja aina välillä se käy saunalla juomassa, se on tietysti hienompaa kuin keittiössä tai vessanpöntöstä juonti jo senkin takia että Maisa ja Pekka käyvät lauteilla olevasta kuparikiulusta juomassa, niin täytyy tämän matkijan tietty siellä käydä vettä ryystämässä ettei vaan olisi huonompi kuin kissat ja sieltä taas kamalalla ryminällä ja kolinalla takaisin rallia jatkamaan, niin kauan kun sille piisaa ihailijoita kissoista ja/tai ihmisistä ja mielellään se meitä kaikkia viihdyttää, kun se kerran niin pienellä työllä kuin juoksemalla siitä selviytyy.

Koirapuisto on tuossa kolmen, ei kun neljän korttelin päässä, mutta sinne en ole viellä rohjennut lähteä, kun ei ole uusi sähkäri viellä persuksen alla enkä autolla oikein viitsisi tuollaista matkaa tehdä eikä sielläkään parkkipaikka ole aivan lähellä.
Olkapäät ovat taas niin hemmetin kipeät, kun olen kauppareissuja tehnyt vanhaan tapaan eli niin, että oikeassa kädessä on kyynärsauva ja vasemmassa kädessä sauvan virkaa hoitelee ostoskärry, niin että iltaisin on vaikeaa saada uni silmien kohdille, kun kipunapit auttavat vasta parin tunnin kuluttua niiden ottamisesta.
Lisänä on tietty vielä se, että olen viime päivinä lukenut paljon, 3-400 sivua/päivä pienellä painettua tekstiä ja Dan Brown:in kirjoittama kirja on kyllä semmoinen, ettei sitä millään malttaisi laskea käsistään. Ensin tekstiä lukee oikein ahmimalla ja sitten lopun häämöttäessä sitä alkaa pihtaamaan, eli lukemaan hitaammin, että nautinnosta saisi mahdollisimman pitkään nauttia.
"Da Vinci-koodi"n olen lukenut ja katsonut leffana, tämä "enkelit ja demonit" on kyllä vertaansa vailla oleva.

Kävin konttikirppiksellä hakemassa itselleni pokkareita joululahjaksi. Otin yhden tietoisesti, se jota luen nyt ja sitten kymmenen kirjaa aivan satunnaisesti. Nyt jo jännittää että mitähän kirjoja saan jouluna luettavakseni!!


Nanka on selvästi metsäverinen, se tykkää repiä kaikkea.
Kuvassa se on juuri saanut saaliikseen keittiön pöydältä pinon kertakäyttömukeja.

Koira on edelleen kova pöllimään kaikkea. Jos mikä vaan vaate tai jokin esine jää lattialle tai muuten vaan koiran ulottuville, on se aamuun mennessä muljuteltu suussa hyväksi ja kuolattu aivan märäksi. Kaikkea sen täytyy haistaa, maistaa ja kokeilla suussa, eihän sitä muuten maailmaa opi tuntemaan.

Valjaissa flexillä varustettuna Nanka osaa jo hyvin merkit ja myöskin tekee niin kuin kehotetaan. Vihellykset syömään, tänne ja heti tänne toimii jo 9/10, kovasti treenaillaan aina kun ollaan pihassa tai muuten ulkona. Kymmenisen minuuttia kerrallaan ja sitten ainakin puolen tunnin paussi opetuksessa.

Eilen illalla köllöttelin sohvallani ilman paitaa ja siinä samassa tuo hirviö-koira pomppasi päälleni ja nappasi nännistä kiinni ja se tempaisu sattui!! Vieläkin on herkkänä. 
Se tekee aivan samaa kuin Pekka joskus kurillaan, eli kerää vauhtia, ponkaisee korkealle ja sieltä pommilla mun massun päälle. Jos ei ehdi mahaansa jännittää, saattaa tulla pieru varren kanssa pöksyyn.



Nankan vierellä kävi kuolema esittäytymässä.

Onneksi oli enkeli vierellä turvana.

Paitsi että sulake paloi tästä kotona olevasta mittaritaulusta, niin myöskin iso sulake paukahti sähköpääkeskuksesta tuolta alhaalta. Onneksi mulla on sähkärinä pääsy sinne, niin ei tarvinnut talonmie... huolto-yhtiön ukkelia häiritä ja kaiken lisäksi säästin viisikymppisenkin siinä kun pystyin itse sulakkeen vaihtamaan...



Maisa on taasen parkkeerannut mun vierelle, 
näin paljon karvaa siitä lähtee päivässä.
Joka ilta kerään päiväpeitosta sen karvat pois teippiharjalla.

Kun ottaa eläimiä asuinkaverikseen niin joutuu jostain tai joistain luopumaan. Täällä on pölynimuri käytössä tiuhaan, karvanlähtöaikana imuroin aamulla ja illalla, silti on antihistamiinia nautittava päivittäin, muuten henki alkaa rohista ja silmissä tuntuu kuin olisi niihin hiekkaa viskottu.

Kissan ja koirankarvoja löytyy aina ruuasta, jos niitä enää viitsisi etsiskellä, helpommalla pääsee kun syö ilman silmälaseja silmillän. Kyllä ne karvat siellä massussa sulaa.
Hiekkaa ja metsää kulkeutuu makuuhuoneisiin saakka, vaikka meillä on parhaat matot tuolla alaovilla ja asumme toiseksiylimmässä kerroksessa.

Pekka parkkeerasi puolisen tuntia sitten tuohon Maisan paikalle, vasemman kylkeni kohdalle. Se on nyt ottanut tavaksi tempaista parin tunnin päikkärit iltapäivisin tuossa mun kyljessä kiinni. Voin kertoa sulle, että kylmä ei ole kissan kanssa maatessa. 😍

Mutta on noista karvakavereista vaivaa jos kohta iloakin. Kyllä niistä saa hymyn naamalle useasti joka ikinen päivä ja iloa niistä piisaa moniksi vuosiksi!!


Kaikkea hyvää sulle sinne!!








perjantai 12. lokakuuta 2018

Maalla.


Lähdettiin maalle tunnelmoimaan.

Aloitin kuitenkin puuhailun vwolkkarista. Siitä piti saada lambda-anturin maadoitus toimimaan, sekä vaihdettavana oli osia jotka olivat menneet ajan mittaan rikki, autohan on 26-vuotta vanha.
Bensapaineensäädin, bensasuodatin ja jäähdytysveden lämpötilaa mittaava anturi, helppoja hommia.

Ensimmäinen iltapäivä ja ilta vietettiin tulilla. Kaikki elukat tietty siellä kävivät moneen otteeseen, Nanka jopa nukahti, vaikka oli vasta toista kertaa tulilla.
Vahinkokin tapahtui. Olin ostanut mieleistäni grillimakkaraa ja tikun nokassa paahdoin koko paketillisen. Järkytys oli suuri, kun sekin tuote oli pilattu aineella nimeltään chili. Hyi helvetti!! Ei sovi mun suuhun.

Nakkasin kaikki joen toiselle puolelle ketuille, koska ei ne makkarat kelvanneet koirallekaan. Kettu sentään on tupannut syömään kaiken mitä sille nakkelen ja saattaa siellä käydä joku muukin murkinoimassa.

Nankan tarvitsi seurata Maisaa alati, nenä kiinni sen perseessä.



Talon se rumempi puoli.
Talon ja laavun välissä on kaivatettu puro, joka yhdistää kaksi lampea. 
Joki on torpan toisella puolen.



Kylpyhuone.

En pidä siitä että ihmiset laittavat sanoja eläinten suuhun
 ja silti taas sorrun siihen itse.

Maisa: "Tää on varattu, hei ääliö, etkö huomaa."



Nanka: "No kun on niin mukavaa...



...työntää kylmä nenänpää kissan pyllyyn, 
 niin kissa pomppaa sitten silleen hassusti."  🙀
 (Ja Maisa sähisee ja lyö lisäksi.)

Seuraavana aamuna tehtiin töitä.
Itse ajelin pitkin ja poikin tonttia isoimmalla ruohonleikkurilla, silppusin lehdet pieniksi ja puhaltelin niitä kasvimaalle, kukkamaille, puille, pensaille ja kaikkialle mihin niitä nyt sai tuolla koneella viskottua.
Se kone on sellainen sivulle viskova ja kun sitä sellaista suojaa siitä kiskaisee narun avulla ylös, niin kaikki silputtu lentää monien metrien päähän lannoitteeksi ja pieni osa jää viellä nurmikkoa ruokkimaan.

Sellaiset kohdat mihin ei pääse tuolla isoimmalla leikkurilla, ajellaan (siis Vaimo ajaa) keräävällä ja ne kohdat mihin ei sillä koneella pääse, puhallan ne siisteiksi tuulikoneella eli sillä kirotulla lehtipuhaltimella, mun sellanen tosin toimii sähkövirralla. 

Sitten Nissanin kimppuun. Siitä hävisi virrat takapäästä. Mittailin ja selvitin sen missä kohtaa virran tulo katkeaa ja se oli tietty katkennut koko sähköjohtonippu juuri siitä hankalimmasta kohdasta. Sain kumminkin sen verran kiskottua johtonippua kasaan, jotta kykenin ne 12 poikki mennyttä johtoa liittämään takaisin toisiinsa kiinni.



Aamukuva keittiöstä, 
siinä on jotain hassusti.



"Miten ihmeessä sä sinne oot päässy", kysyi Vaimo koiraltaan.



"No kun kissat sanoivat ettei pöydällä saa olla silloin kun siinä on ruokaa...



...niin mä hyppäsin sitten tänne Pekan ikkunalaudalle.
Kissoista katsoin mallia kuinka kiivetä tänne."

On meillä kyllä erikoisen hyvä koira oppimaan.
Tässä tarinassa jo uumoilin tällaista pian tapahtuvan.
Täällä maalla se, perhana vie, oppi kissoilta kuinka ulko-ovi avataan, ellei se ole lukossa.
Ei meillä tätä ennen ole koirat pöydillä hyppineet eivätkä ovia availleet!!


Kaikkea hyvää sulle sinne!!






keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Pelko.



   Pelko on kamalaa.

Olin sukuni nuorin vuosikausia, likemmäs 18 vuotta, niin muistelen. Olin lellityin ja samalla kiusatuin, oikea jääräpäiden jääräpää. Mua peloteltiin, että...
Mua peloteltiin, että olisin tehnyt niin kuin halutaan, tai että en olisi tehnyt jotain mikä katsottiin kielletyksi tai vaaralliseksi.

Hyppäsin mm. viisi vuotiaana uimataidottomana laiturilta järveen ja hukuin. En muista kumpi mut elvytti, isä vai äiti, mutta mua oltiin kumminkin siellä isossa valossa vastassa ja mulle sanottiin että et sinä viellä tänne tule, painu takaisin vaan.

Pelottelulla on valtava voima ja se kantaa kauas, mussa vuosikymmeniä.
Muistan hyvin kun yhdeksän vuotiaana kaverini, joka myös pelkäsi pimeää, sanoi mulle jonkun sanoneen että pimeää on turha pelätä, luuletko että siellä joku odottaa tuntikausia pimeässä pesäpallomaila pään yllä tarkoituksenaan vain lyödä sua sillä pääkoppaan.

Pimeänpelko helpotti. Enään pelkäsimme mörköpaikkaa, jonka puoleen väliin saatoimme iltaisin toinen toistamme. Mulle jäi viellä pelko, tulla pimeästä valoon. Se oli aivan hirvittävän kamalaa se pelko, että joku hyökkää kimppuun juuri siinä valon ja varjon rajalla.

Mua peloteltiin hämähäkeillä, madoilla, käärmeillä ja kaiken maailman ötököillä, että hyökkäävät kimppuun ja kun tuota oli hoettu vuosikausia niin tietenkin niitä pelkää, ihan helvetisti.

Meidän koira läksi naisiin, ollessani yhdeksän ikäinen. Lähdin perään ja nappasin sitä kaulapannasta kiinni, siinä roikkui pätkä talutushihnaa jonka koira oli purrut poikki.
Siihen käteen koira tarrasi ja puri pahasti, samoin toiseen kun vaihdoin kättä, mutta koiran toin kotiin. Siitä alkoi koirapelko.
Jos samalla puolella katua tuli joku koiran kanssa vastaan, vaihdoin puolta tai jos se ei onnistunut, painauduin johonkin piiloon.

42-vuotiaana päätin, että koirapelosta on päästävä. 
Aloin käymään löytöeläintalolla katsomassa ulkohäkeissä olevia koiria. Päätin, että joka päivä on mentävä kengänmitta lähemmäksi. Ai että mua pelotti!!
Hoitolan henkilökunta oli huomannut puuhailuni, eivätkä pyyhkineet pois päivittäin hiekkaan vetämääni viivaa, josta tiesin edelliskerran kohdan. Kauan siinä meni, kun aloitin parinkymmenen metrin päästä.

Viellä kolmekymppisenä pelkäsin niitä pieniä valkoisia matoja joita ruumiisiin tai raatoihin ilmestyy, että useana yönä kuukaudessa heräsin kauhuissani, revin madoilla vuoratut petivaatteet ja patjat pois sängysta ja pyyhin käsillä pois iholtani matokerrosta. Se oli myös aivan järisyttävän hirveää.
Kiitti v*tusti, pelottelijat.

Pelkäsin myös vieraille puhmista ja esiintymistä, mutta työ kaupungin teatterissa karsi nuo aika nopeasti pois.

Olin ollut TK-eläkkeellä jonkin aikaa kun sain tuntea Jumalan kosketuksen. Tästä on kirjoitettu muutamaan lehteen mm. hyvä sanoma lehteen, numero 3/2014.

Olin silloin viellä kovissa kivuissa, sellaista ysin luokkaa 1-10 asteikolla. Pohjoisessa eräs isompi porukka oli alkanut rukoilla mulle helpotusta, se tapahtui kesällä vuonna jotain. Koko tarina on liian pitkä tänne kirjoittaa, mutta kerron sen kenties elämäni tärkeimmän aamun tapahtumat. 
Olin ottanut seitsemältä aamun kipulääkecoctailin ja käynyt takaisin petiin.

Yht'äkkiä tunsin kuinka luokseni tultiin ja mut otettiin hellään, mutta tiukkaan syleilyyn ja korvaani kuiskattiin, että älä pelkää, ei ole mitään syytä pelätä. Tunsin kuinka sisälleni meni käsi oikeasta kainalosta ja siitä selkärankaa pitkin alemmas, aina sinne asti mistä selkä oli todella rikki. Tunsin kuinka siellä nikamia aseteltiin ja jotain muuta tehtiin, sitten mulle sanottiin, että ei tehdä tällä kertaa enempää ja käsi liukui sisältäni pois kainalon kautta, mistä oli tullutkin. Arpi näkyi vain reilun vuorokauden.

Olin aivan pökertyneenä, aikaa oli kulunut vain tuokio, vaikka se tuntui monelta tunnilta, MUTTA!!
Siis täysin uskomatonta. Multa oli hävinnyt ainakin 90% kivuista. Se ei voinut johtua kipulääkkeistä, ne olivat olleet vatsassani vasta kymmenisen minuuttia.

Näitä muita rajoitteita jäi, mutta tuntui kuin olisin saanut elämäni takaisin. Juopottelu jäi, tupakointi myös ja halu auttaa ihmisiä, jota olen koko elontieni tehnyt, tuntui saavan aivan uuden suunnan.
Muutama blogini lukija tietää näistä enemmän, mutta se siitä.

Pelko, se on Jumalan kosketuksen jälkeen poissa.
En ymmärrä mitä niin hyvää olin tehnyt että multa otettiin kuin hetkessä kivut ja pelot pois. No, jäihän kivuista osa, mutta niiden kanssa voi hyvin elää ja pelkojakin jäi, mutta ne läksivät yksi toisensa jälkeen pois, viimeisenä pelko käärmeisiin, köh, 50-vuotiaana. 

Nyt oikein naurattaa että miten mä sellaisiakin olen pelännyt. Ihminen itse tai ihmiset ne pelot itselleen/toiselle laittaa.  Ymmärrän nyt todella paljon ihmistä joka sanoo pelkäävänsä. Pelko on todella raastavaa pahimmoillaan, siitä kannattaa koettaa pyrkiä irti, mahdollisuuksien rajoissa ja aina voi pyytää apua, jos ei muuta keksi niin soitto 112:n voi auttaa alkuun.

Tervetuloa lukija nro 20!!



Kaikkea hyvää sulle sinne!!





perjantai 5. lokakuuta 2018

Kuinka pyydystää kissa.


Otetaan pahvilaatikko ja...
Kato ny kuinka toi koira istuu... 

...no, ei siihen kauaa mennyt.

Meillä on ollut sananvaihtoa siitä, kuinka paljon Nankalle voi antaa ruokaa.
Kasvava tarvitsee tietty enempi ruokaa kuin tällaiset, jotka eivät enää kasva pituutta, vaan korkeintaan leveyttä.
Nanka innostui syömään kanaa. Niinpä Vaimo haki sitä laatikollisen kaupasta, kypsensi uunissa ilman laatikkoa ja rääsi (irroitti lihat luista) sen ja kippasi koiralle.

Seuraavana aamuna löytyi hulivilikakkaa kahdesta paikasta lattioilta.
Ja lisää seuraavana aamuna, taasen lattioilta.

Nyt jo kuulemma uskoo, että antoi aivan liikaa ruokaa koiralle. Asiaa ei voinnut uskoa silloin kun sanoin, että tuossa on ruokaa koiralle kolmeksi päiväksi... Piti saada itse päättää ja kokeilla.



Pieni koirakin haluaisi laatikkoon remuamaan.




Siis mähän en väistä täält yhtää mihkää jonku koiran takii.

Maisa käy joikaamassa päivittäin useamman kerran tuossa käytävän ovella. Kaksi kertaa on jo päässyt livahtamaan oven rakosesta ja kirmaamaan alaulko-ovelle saakka. Onneksi ei vastaan ole tullut oven aukaisijaa.

Pekka tarkkailee tilanteita. Käy välillä hakkaamassa tassullaan koiran päätä tai kirsua. Kop, kop, kop vaan kaikuu tyhjyydessä. (Nariseva puujalka...)

Kun kissat sitten tappelevat keskenään, eli Pekka kurmottaa Maisaa, menee Nanka jo vauhdilla väliin lopettamaan tappelunujakan, 
niin kuin kunnon koiran tuleekin mennä.

Kahdesti olen joutunut kovasti komentamaan, kun Nanka on Maisaa kurittanut niin kovin että toinen on jo rääkynyt. Nousen ja kun "lyön lapikasta lattiaan" ja murisen "Perrrr", häipyvät kissat kuin pieru saharaan, koira vaan jää tyhmä ilme naamallaan paikalle.

Häpeäkseni joudun myöntämään, että olen pitänyt kissoja tyhminä eläiminä. Vrt, kun avaat parvekkeen oven kissalle, miettii se muutaman sekunnin, että ahaa, ovi avattiin, mitä nyt piti sitten tehdä, ai niin että nyt siitä auenneesta aukosta voi kulkea.
Kun sitten otin itselleni koiran, Millan, jouduin korjaamaan käsitystäni. 
Anteeksi. 😔 

Kun kaveri saa flimmerin sydämeensä ja samalla reissulla kummallekin aivolohkolle tukoksen eli aivoveritulpan, saa hänen sairaalasta kotiuduttuaan itselle täysin toisen ihmisen takaisin. Ulkomuoto täsmää, mutta ei paljoakaan muu. 
Sitten ihminen alkaa toipumaan ja saa opetella paljon asioita uudestaan. Tuntuu vaan siltä, että tässä tapauksessa teini-ikä plus uhma-ikä samalla, pahoine angsteineen kestää kohtuuttoman kauan, jo 1½v, eikä siitä yli kasvamista näy horisontissakaan.

Lukijoita on ilmoittautunut jo yhdeksäntoista, mukavalle tuntuu.
Kun edellisessä blogissani päivittäin käyvät lukijat laskivat alle kahden tuhannen ja "lukijat" kohta alitti viiden sadan ja kun viellä G+:n kauttakin lukeneet alittivat tuhannen viidensadan, tunsin blogin tulleen päätökseensä. 
Tuntui hyvältä lopettaa ja pitää pieni tauko. 

Tällaista "pientä" blogia on mukavampaa tehdä. Kiitos kaikille lukijoille. 😍


Kaikkea hyvää sulle sinne!!







lauantai 29. syyskuuta 2018

Nanka.



Olkoot se sitten koiran nimi.

Yhä edelleen kissat leikkivät Nankan kanssa, vaikka se on ottanut käyttöönsä rajuja menetelmiä.
Se menee makuulle kissan päälle, ellei se saa sitä muuten liikkeelle. 
Kun jompikumpi ihmisistä tulee ulko-ovesta sisään, rientävät tietty eläimet katsomaan kuka tuli ja mitä tuliaisia se toi.
Tällaisessa tilanteessa Nanka toimii kuten Milla ennen; tyrkkää kuononsa kissan mahan alle ja "vippaa"  sen sivummalle.

Ruokailtaessa on jouduttu olosuhden pakosta muuttamaan järjestelyä.
Kissat syövät nykyään korkealla, keittiön tasoilla tai tiskipöydällä 
ja koira matalalla eli lattiatasossa.
Ruoka annetaan kuten ennenkin, ensin kissoille ja jos niiltä jotain jää niin koira saa ensin kissojen ruokien loput 
ja jos se ei piisaa niin sitten lisää, koiran ruokaa.

Kun kissoille on annettu kinkkua iltapäivällä, eikä ole muistettu kipata loppuja koiralle, alkaa se muistuttelun.
Se istuu lattialla kuono kohti ruokaa ja alkaa murista. Ensin hiljaa ja sitten aina kovempaa, kunnes haukahtaa. Silloin on huomio varmistettu, sillä haukahduksella, ja ruokaa tippuu aina lattialle asti syötäväksi.

Myös kuivaruokien jakelua on olosuhteiden pakosta jouduttu muuttamaan.
Kissoille annetaan raksuja kourallinen keittiön tasolle. Koiralle annetaan raksuja lattiatasoon, joihin se harvemmin koskee, koska "kissat saavat kuitenkin jotain parempaa ruokaa". Kun tipauttaa pöydältä otettuja raksuja hyppysellisen koiran raksukippoon, muuttuvat ne yllättäen herkuiksi ja silloin on syöminen taattu!!

Tähän järjestelyyn siiryttiin sen jälkeen kun huomattiin koiran makaavan lattialla ja suun rouskuttavan raksuja suoraan kiposta. Possu!!

Se ei meinaa näyttää leikkiään kengän kanssa. 
Kenkiä se ei ole tuhonnut, eikä muutakaan irtainta, 
paitsi mun sohvasta pikkurillin kynnen kokoisen palan.

Sen kanssa on joku 24/7, eikä se siksi ole turhaantunut tai yksinäinen.


Lapsi on kauneimmillaan kun se nukkuu.
Sama pätee myös koiran kohdalla.



Tästä saa unikuvan otettua vain kaukaa.



On se kaunis, omistajan mielestä tietty!!



Pötkylä taas unessa.
Rakkaalla 😜 on monta nimeä. 



Ylös pitää koettaa punkea, vaikka uni painaa silmiä kiinni.



Nukun, vaikka silmäni ovat auki (ilme).

Nanka selvästi oppii kissoja tarkkailemalla. Se osaa kavuta jo pianon päälle sohvan kautta ja olohuoneen ikkunalaudalle, sohvan selkänojan päältä. Hassua on nähdä koira pianon päällä tai kurkkimassa ikkunasta pihalle. Kohta se varmaankin pomppaa jo keittiön pöydälle ja kirjahyllyn päälle. Sitten ovatkin kissat kusessa, kun ainoa pakopaikka on enää aukinaisen oven päällä!!

Mulla on vaikeuksia tottua siihen, että tuo pikku-possu-prinsessa nuolee mun naamaa. Varsinkin, kun joinain kertoina en ehdi suutani supistaa kiinni. 
Silloin tuo ehtii antaa kielisuudelman, YÖK!!


Kaikkea hyvää sulle sinne!!









torstai 27. syyskuuta 2018

Pari pätkää...

...videona.

Harmillista kun en enää saa, eli en muista, kuinka kääntää kuvattu video oikein päin.






Tänään löysin sen, mitä olin ainakin viisi vuotta etsinyt eri kauppapaikoista.




Naurattavan mukavaa loppupäivää sulle sinne!!





sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Maalla ja kaupungissa.



   Eläimet puuhastelevat.

Oltiin vajaa viikko maalla niiden kanssa ja voi että ne nauttivat joka päivä, aivan väsymykseen asti.
Koira eli Nanka oli mulla opetuksessa. Opeteltiin vapaana oloa muualla kuin omassa pihassa. Nyt kun se sai, niin se rymysi metsikköä kummallakin puolella tietä, oikein näki sen leveän hymyn ja riemun kasvoilta, kuinka se nautti kun sai ensimmäistä kertaa olla vapaana tien toisella puolella!!

Metsä vaan raikasi kun tuo painoi läpi ryteikköjen tai sitten niiden yli.
Oli sitä riemu kuunnella, katsella ja seurata.

Erään lyhyen suoran toisessa päässä oli kauris ylittämässä tietä. Nappasin Nankan kiinni ja läksimme sinnepäin, kunhan kauris olisi päässyt tarpeeksi pitkälle metsään.
Koiran ilme oli mahtava, kun saavuimme sille paikalle mistä se kauris oli aloittanut tien ylityksen. "Tämäkin ilo viellä", huudahti Nanka ja haisteli jälkiä touhukkaana. Se kävi metrin, parin päässä tulojäljillä nuuskuttamassa ja sitten se innostui ja paineli menojäljille.

Jos se olisi ollut irti, olisi se juossut ties mihin asti saaliin perässä, enhän mä näillä jaloilla Nankan perään olisi päässyt. Koira sitten tutki ja haisteli hartaasti jälkiä ja intoa siinä piisasi. Se painoi hajun tarkasti mielensä perukoille. On sitten siellä kun tulee tarve käyttää.

Sisään päästyämme se veti sellasset rallit ympäriinsä että oksat pois!!



Laiskat ne kolmistaan vaan makaavat.

Yhtenä päivänä Pekka ei tullut nähtäville millään. Luikki vaan pihan reunoilla.
Alku-yöstä yhytin sen sitten keinusta nukkumasta. Nappasin sen syliini ja vein sisään. Siellä ilman rillejä silmilläni katsoin, että ompa sulla likanen nenä ja samalla sylkäisin sormeeni ja aloin putsata nenää. Pekka ärähti ja nappasi sormestani sillä asenteella kiinni, että teeppäs tuo uudelleen niin sen jälkeen sulla ei enää tuota sormea ole!!
Haavahan siinä oli ja pikaisen tutkimuksen tuloksena oli, että on niitä haavoja muuallakin.

Pekan tappelukaveri löytyi hengettömänä keinun alta, mustalta matolta.
Kolme päivää Pekka vain nukkui. Liekö yöllä käynyt syömässä ja tarpeillaan, ken ties. Tarkastin päivittäin, ettei kissalla ole kuumetta, muuten annoin sen olla rauhassa ja toipua.

Pyysin Pekkaa näyttämään naamaansa kameralle, mutta se oli eri mieltä.
Laitat kuiteskii kuvan plokiis ja kaikki nauraa, näytti se ajattelevan.

Lopulta Pekka suostui.

Ei yksi ruma noin komeassa haittaa yhtään!!

Vasemman silmän alta, nenän poikki oikealle poskelle.
Niskassa, päässä, lapaluun kohdalla ja selässä.
Ne haavat sain eilen tutkia Pekkaa silitellessäni, 
rapsuttelua en edes ajatellut tekeväni.

Päältäni lattialle pompattuaan alkoi Pekalla stessin purku.
Se köllähti saman tien reinon viereen ja siitä alkoi julma näytös siitä, kuinka tappelu oli sujunut ja kuinka rotta lopulta kuoli. Sellainen Maisan kokoinen.
On se vaan taitava kissa, Pekka. Nyt se kuorsaa mun kyljessä kiinni.



Kaikkea hyvää sulle sinne!!








sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Ot-sikko.



Kissat kiukkuavat.

Ne kiusaavat Nankaa oikein urakalla. Villitsevät sen niin, ettei toinen meinaa päiväuniaan saada nukutuksi, siinä tulee koirakin kiukkuiseksi ja silloin se alkaa näykkimään.
Ensin ihan pienesti ja sitten jos et sitä huomioi niin kohta jo enemmän on purentavoimaa.
Katsoimme leffaa sohvilla röhnöttäen ja pieni possu-koira makasi mun kyljessä kiinni selällään. Kissat kävivät vuorotellen härnäämässä koiraa joka olisi halunnut vain nukkua. Läpsivät sitä tassuillaan, toki ilman kynsiä, niin että pääkoppa ja kirsu vaan kopsahtelivat.

Hermostuksissaan sitten sattui näykkäsemään mua sen verran kovaa, että ärähdin kissoille, että on se yhtä perkelettä kun te pienintä kiusaatte, nyt menkää siitä jo älkääkä tulko heti takaisin.
Uskoivat, pölkkypäät.

Kissat käyvät kumpikin nukkumassa kyljessäni kiinni ja sekin ärsyttää koiraa, mutta mulla on mukavan lämpöistä makoilla. Kissat myös käyvät juttelemassa eli marisemassa mulle, että ulos täytyisi nyt päästä, mutta ei niitä tässä kohtaa kylää, kaupunkia, voi ulos päästää.

Kykenin toissapäivänä vahvasti kipulääkkeillä itseni turruttaneena ajamaan maalle ja istuskella rattia vääntämässä, kun ruohikon ajelin taas kerran lyhkäiseksi. Kyllä se olikin kasvanut. Onneksi tuolla isolla koneella menee vain vaivaiset kolme varttia, kun ruohikon tarkasti lyhentää, entisen neljän tunnin tarpomisen sijaan. Samoilla lääkevaikutuksilla pääsin sitten takaisin Lahteen ja olenkin tässä huilaillut sitten ja kipuja hätistellyt kauemmaksi.

Mitä nyt eilen istuin pojan autossa, korjasimme auton ilmoittaman vian, ilmansaannissa moottoriin, ja olimme sen jälkeen niin iloisia että purimme keskikonsolin ja irroitimme mittariston, että saatiin niissä olleet valoviat korjattua vaihtamalla kusahtaneet polttimot ehjiin, sitten vain kasaus ja hommat oli tehty ja mieli kummallakin hyvä.

Nyt sunnuntaina kävimme äsken koiran kanssa iltalenkillä. Sille on muodostunut jo ne vakipaskapaikat, Millallahan oli tasan yksi suora tuolla harjun laella, mihin se suostui tortut vääntämään kaupungissa ollessaan.
Meidän päälle lankesi sade. Tässä "omassa" korttelissa oltiin ja jatkettiin tyynesti sen kiertämistä. Välillä Nanka-Koira katseli mua alta kulmain että onko pakko tarpoa sateessa. Käytiin sitten yhden kaupan ovella sadetta pitämässä ja sitten pojan talon porttikongissa, vaan ei se sade alkanut hiljentyä, niin tarvoimme sitten rauhallisesti kotiin.

Täällä tietty heti ensimmäisenä Koiran kuivaus. Sen päälle se veti taas sellaista rinkiä täällä että oksat pois. Kynnet vaan ropisivat lattiaa vasten, koiralla kun ei ole sellaisia partakoneenteräviä kynsiä kuin on kissoilla, siksi se "ruopii" huimasti enempi kaarteissa kuin kissat. Niiden riehuessa vaan palat lattiasta sinkoilevat kun kaasuttelevat täysillä kurveissa.

Kissojakin nauratti niin koiran lattialla ja sohvilla riehuminen, että nekin ottivat muutaman kierroksen juoksua koiran kirittäjinä ja saivat entisestään koiraa riehaannutettua. Mukavaahan se on koiran juosta kissaa kiinni, saati sitten että kahta!! Vuoroillaan kävivät sitten kaikki kolme juomassa juuri vaihdettua vettä, keittiössä ja saunalla.

Kaksi viikkoa kolarista. Nyt voi jo hissutellen kävellä ja kuten äsken kerroin, kykenen jo oman korttelin kiertämään, kunhan vauhti on tarpeeksi hidas ja pysähdyksiä riittävästi. Pyörätuolikin on viellä romuna, mihinkään ei oikein pääse, tarkoitan kauppatoria ja erilaisia liikkeitä sekä ruokakauppaa.
Niin eikä kirpputoreillekaan ole päässyt!!

Taas uusi lukija on ilmoittautunut, tervetuloa!!


Kaikkea hyvää sulle sinne!!





keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Eläinkuvia.


Kaupungissa ollessa eläimet nukkuvat sisällä.

Meillä ei kissat pääse kaupungissa ollessa pihalle, tässä on ympärillä sen verran liikennettä ettei olla nähty tarpeelliseksi kissoja päästää ulkoilemaan muualle kuin parvekkeelle.
Välillä on ollut sellainen kissa, Ella nimeltään, joka suostui valjaissa ulkoilemaan. Se läksi häntä pystyssä heti kohti viereisen harjun lakea ja sieltä se piti aina kantaa olkapäällä kotiin.

Koirakin viedään hihnassa ulkoilemaan, eikä sitä viellä voi laskea edes tuolla harjun laella irti, se kun ei viellä ole oppinut tarpeeksi hyvin tottelemaan kieltoja.
Ei, menee kuuroille korville kun tuo hurja peto koira-eläin havaitsee saaliin hajun. Kuinka se onkaan jo valmiina ohjelmoituna sen sisimmässä, että kun saaliin haju leijuu sieraimista sisään, niin tehdään pieni ympyrä ja sitten on selvillä saaliin suunta ja sinne tuokin rääpäle lähtee niin lujaa kuin lyhyistä tassuistaan vaan irti vauhtia saa.

Onneksi se tottui todella nopeasti valjaisiin, nyt sen niska ei nyrjähdä kun taluttimesta naru päättyy ja tapahtuu äkkipysäys. Ei tuonlaisen otuksen perässä taitaisi edes sähkärillä pysyä perässä, silloin kun se oikein kirmaa vauhtiin.

Nanka-Koira kokeilee rajojaan. Koettaa keittiössä komentaa, että ruokaa tänne ja sassiin. Eilen illalla se makasi keittiön lattialla pää ruokakipossa ja söi. Meidän pikku-possu!! Tänään se söi Pekan kanssa samalta lautaselta, yhtä aikaa koiran ruokaa.
Onneksi sillä viellä kylkiluut tuntuvat kun koettaa, se on sen merkki ettei koiruus ole kuin HK:n sininen lenkkimakkara nakin kuoressa, eli Lahdeksi sanottuna, nakki. Mitä sitä suotta lenkkimakkarasta höpisemään, tietäähän kaikki mitä tarkoitetaan kun sanotaan että tuo on kuin nakki, ts.pullukka.

Näin ne tytöt makaa!!



Kuvaaja on havaittu.



Nanka on kasvanut kovaa vauhtia, vaikka ei sitä niin itse huomaa kun sen kanssa päivittäin on, mutta paino on kyllä se, minkä minä huomaan siinä kasvaneen. En saisi enää tuon painoista koiraa nostaa, mutta välillä on aivan pakko saada se nostaa syliin siliteltäväksi ja rapsuteltavaksi.



Maisan kanssa on mukavaa pötkötellä.



Ja sama jatkuu toisena päivänä.



Välillä joutuu kääntämään päätä sivuun.



Kuumakin tulee kun ollaan toisissamme kiinni.



Välillä seuralainen vaihtuu.



Kun Maisa väistäisi edes vähän, mutta kun ei.



Näin se uni maittaa.



Koira toi mulle suuren aarteen, oikein kirsullaan tökki sen mun kainaloon
ettei vaan käynyt kenellekään epäselväksi kelle lahjus on tuotu.

Mulla piti olla kuva rikki menneestä sähkäristä, vaan en sitä nyt löydä.
Kone kyetään korjaamaan, mutta lähes puolet keulasta menee kyllä vaihtoon. Romuksi se olisi joutanut, ellei siihen olisi viime keväänä tehty suurta peruskorjausta. 
Ainakin akut, kaikki renkaat ja kourallinen pikku-osia siihen vaihdettiin ja kaikki pikkuviatkin korjasivat, oikein hyvä on ollut sillä ajella. Nyt vaan menee aikaa siihen että uudet osat tulevat Italiasta ja että teknikko saa ne kiireiltään vaihdettua rikkimenneiden tilalle.

Pekan turkki on taas kesän jäljiltä, ts. hiekassa kierimisen loputtua, saatu kiiltämään.


Pekka se yhä edelleen nauttii kamman ja harjan kosketuksesta.



Kaikkea hyvää sulle sinne!!