sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Vanhuus...


...ei tule yksin ja se on totta se.

Kaikenlaista vaivaa ja kremppaa tulee ihmisruumiiseen. Mulla on ollut suurimpana vaivana toi selkä, 49 vuotta jo. Ajan mittaan lääkärit ovat multa kieltäneet lähes kaiken urheilun, paitsi kävelyn. Niin paljon on paikkoja hajonnut urheilua harrastaessa, esimerkiksi jalat, niistä on menneet nilkoista nivelsiteet kymmenkunta kertaa, polvista kierukat ja nivelsiteet myös jopa niin pahasti että ne on jouduttu operoimaan, tähystyksessä onneksi.

Pääsen ei ensi vaan seuraavalla viikolla tutkimuksiin. Itse soitin ja kerroin etten kuule paljoakaan enää, se on ammattitauti äänen kanssa työskenteleville. Jos minuun päin ei katso puhuessaan niin en ymmärrä puheesta mitään. Osittain luen huulilta asian. Kun ollaan vaikka kauppatorilla ja mun puhelin soi täysillä rintataskussani, niin en kuule sitä. Autossa ajellessa kaikki äänet menee pelkäksi huminaksi/kohinaksi.

Sama homma on juhlissa. Siellä puhuu useampi ihminen yhtä aikaa ja se saa äänet mun päässä kuulostamaan puurolta.
Mutta on tästä jotain hyötyäkin. Kun osaa lukea huulilta niin voi 'kuunnella' ihmisiä kaukaakin. Kerran olin ulkona syömässä ja 'kuuntelin' yhtä nuorta naista. Hän puhui kännykkänsä kuoresta jonka oli juuri saanut. Se oli just sellainen kuori kun olin haaveillut itselleni. Tämä tapahtui silloin kun olin juuri voittanut älykännyn arpajaisista.

Kun sitten tämä nainen käänsi jossain vaiheessa katseensa minuun, vinkkasin hänet luokseni ja hän tuli. Kerroin että olin lukenut huulilta kun puhuit kännykkäsi kuoresta, kertoisitko mulle mistä sellaisia saa. Hetimiten köröttelin s-pyörätuolillani naisen kertomaan kauppaan ja sain hankittua kuoret!

Milla on nyt alkutalven aikana vanhentunut tosi paljon. Enää se ei näe edes 20 metrin päässä olevaa kissaa tai muuta elukkaa. Viimeisimmän supikoiransa se saalisti lähes pelkän hajuaistinsa avulla. Sillä on silmissään viherkaihi. Se jaksaa juosta enää satakunta metriä, sitten sen voimat loppuvat. Se nukkuu ainakin 20 tuntia/vrk eikä lähde enää edes pihalle kun itse sinne lähden.

Kissat taaasen ovat elämänsä kunnossa. Ruikkkukot, kukkakepin varjot, laiheliinit ovat saaneet jo hieman lihasta luittensa ympärille. Niitä on välillä mukava katsella ulkona kun sattuvat riehupäälle. Silloin ne heittelevät lunta ja saalistavat sitä, kirmaavat puihin ja siellä leikkivät vaarallista viidakon petoa, Hyökkivät toisiaan kohti ja taasen pinkaisevat menemään täysillä pitkin pihaa. Välillä kylkimyyryä kuten koira joskus juoksee. Päivien ilokohtia on sellasset.

Mikä meillä on täällä ollessa, korvessa neljästään. Katuvaloihin on reilu 7km ja lähinaapuriin näkee nippanappa.

Kaikesta huolimatta, mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!

6 kommenttia:

  1. Voi Millaa, vanhuuden oireita niinkuin meille ihmisillekin.

    Hyvää joulun odotusta teille sinne korpeen.

    VastaaPoista
  2. Joo, ei tule vanhuus yksin! On se kiva kun on kavereita omassa kropassa;-)) Meillä on myös ajankohtainen ongelma kuulon heikentyminen isännällä. Kissojen touhuja on varmaan kiva katsella;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se tuppaa menemään. Kyllä lemmikeistä on vaivaa mutta niitten katteleminen tuo niin paljon iloa päiviin ettei harmeja ja vaivoja muistakkaan. :)

      Poista
  3. Millaa kun katselen kuvistasi, tulee mieleeni omat pikinokkani aikoinaan. Sullon kyllä kivat kaverit ja ne arvostavat sinua todella.

    //Eija

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, jätäppä kommentti!!