torstai 9. helmikuuta 2017

Pakkasessa.



Pidän/en pidä pakkasesta.

Pakkasella on mukavaa ulkoilla, nauttia ilman kirpeydestä, olla möllötellä ja seurailla eläinkuntaa.
Varasin jo alkuviikosta paljon rasvaa tihkuvia syötäviä,
linnuille ja hyvin on tarjoilut maittaneet. Närhet onnekseni popsivat kaiken ruuan mitkä kissat ovat jättäneet koiralle ja koira jättänyt syömättä. Myös minun syömättömät ne popsii innolla. Ruoka ei vaan nyt ole oikein maullaan. Kaikki maistuu...kamalalle.

Milla-koira on kovin nirso syomään. Tuttavat ja kaverit ovat sanoneet että Milla on nyt todella hyvän näköinen, kun on alkanut syömään kissojen ruokien jämät. Kyllä sen huomaa, neljän kilon lisäyksen keskikokoisessa koirassa, varsinkin kun Millan normaalipaino on vain 15 kiloa. Jos toinen ei syö, niin en kyllä ala sitä syöttämään, mitä jouduimme neidin elontien ensimmäisenä vuotena tekemään, enkä myöskään ala tunkemaan ruokaa sen perseeseen. Milla oli takanisillä imetysaikana eli kaikkein parhaat edellykset hyvään elämään se on saanut.

Milla kyllä kertoo mitä haluaa illalla syödä. Kuivaa ruokaa ja raikasta vettä meillä on aina tarjolla eläimille. Tänään se tuli taas kiinni kaminaan, kun sinne illan puusatsia iltapäivällä latasin eli grillattua makkaraa tarvitsee paistella Millalle tämän kirjoituksen jälkeen. (Käristelinkin tässä välissä, ennen iltaseitsemää.)

Kissat eivät ole koskeneetkaan aamuruokaansa, vaikka eivät kyllä ole näillä pakkasilla käyneet ulkona kuin tarpeillaan, eiväkät lainkaan hiiribaarissa. Eivät tule kuin käymään massuni päällä, koska tulee niin paljon kipunoita ja räpsyjä, eli staattinen sähkö napsahtelee ikävästi turkiksen kautta kissaparkojen nahkaan.

Tylsyyttään kissanperkeleet ovat poistelleet tappalemalla keskenään, kiusaamalla koiraa, riehuneet matot ruttuun, tiputelleet kaiken mihin ylttävät, "nukkumalla" mun vaatekaaapissani ja samalla ''ihan vahingossa'' ovat tulleet tiputeleeksi puolet vaatekomeron sisällyksestä lattialle.

Se miksi en pidä pakkasesta johtuu vammastani.
Moiset, tänään -22 asteen pakkanen laittaa hermostoni koville, tai siis ehkä selvemmin sanottuna poden pakkasilla helv... hyvin kovaa hermosärkyä. Monet kipupotilaat tuntevat samoin.

Koko hermosto on hälyytystilassa, se meinaa sitä että tuntuu kuin olisin sisältä tulessa. Tuon päälle tulee yllättäviä pistokipuja, eli tujauttaa niinkuin iskettäisiin kerralla parisataa tulikuumaa tai jääkylmää piikkiä/neulaa/sukkapuikkoa/hiilihankoa tmv. läpi lihaksiston hermojen ja se tietää sitä että heilun tässä pedilläni kuin se kuuluista sätkynukke.
Kipu vie kaiken. Mitään et voi tehdä tai no voi mutta se ei ole helppoa. Otan juomalasista kiinni kaksin käsin ja alan kallistaa sitä huulilleni. Samalla iskee pistokipu ja juoma, onneksi yleensä vesi, lentää päälleni tai jonkun muun päälle, pöydän/tuolin/lattian/eläimen... tavarat putoilevat reilusti useammin kuin normipäivänä, silloinkin muutaman kymmenen kertaa päivän mittaan.
Pilli ja lusikka, siinä aterimeni tämän kaltaisina päivinä.

On vaan hautauduttava sisälle ja olla tekemättä mitään. Onneksi on YLEareena, hyviä kirjoja ja liikkuvaa kuvaa. Niitä katselen kun tämän kirjoittaminen alkaa sattua liikaa.



Näistäkin huolimatta, mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!



4 kommenttia:

  1. Oh shit - toivon nopeaa kevättä ja lempeämpiä kelejä. Kipu ainaisena kaverina on ihan piru. Mutta käyn lukemassa täällä sun ja elikoiden kuulumisia. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meil ei oo ku vaivaset -1 mittarissa tosin jäätävä itätuuli viimonu jo muutaman päivän. Kuitenkin mun katti on sisällä, mitä nyt asioillaan käy. Naapurin hurttaa vien ulos eli Millan kokonen olis kyllä ihana kävelyseura tän villin 40-kilosen sijaan.
      Ihmettelen oikein miten jaksat kipujesi kanssa...

      //Eija

      Poista
    2. Ei oo muuta vaihtoehtoo ku jaksaa. :)
      No aina ei meinaa jaksaa...

      Poista

Kiitos käynnistä, ilahduta mua kommentillasi!!