sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Rauhassa.

Korven rauhassa on mukavaa vietellä aikaansa.

Näihin aikoihin vuodesta alkavat mökkiläiset soitella ja kyselevät kuinka on heidän mökkinsä talvehtinut ja että onko rosvoja käynnyt.

Tulevat seuraavana viikonloppuna mökkejänsä tarkastamaan, vaikka se on turhaa, mutta heille erittäin tärkeää. Käyvät kotimatkalla tässä luonani, kuuntelen suunnitelmia ja mitä on talven aikana tapahtunut kaupungissa.
Kyselevät kuinka olen talven voinut ja että enkö pelkää olla yksin täällä korvessa, pimeässä ja kirkollekin matkaa 12½ kilometriä ja katuvaloihin reilut seitsemän.

Vastaan että vaarallisinta mitä täällä on olen minä. Taivaankannella päättävät mitä täällä minulle tapahtuu. Hyvä mun on olla, pienempi IsoHerra on mun syömmessäin.

Muassaan tuovat mulle pullon viinaa tahi ruokatarpeita. Ruokaostoksilla tarvitsee kevään edistyessä käydä yhä harvemmin, kun olen oman kuntoni takia kävellyt heidän mökkiensä ohitse ja samalla katsonut johtaako mökille jälkiä ja jos johtaa niin käyn tarkastamassa paikat ja tarvittaessa soitan mökkiläisen paikalle.

Tuonlaiset vierailut ovat tähän aikaan vuodesta ihan mukavia, kunhan niitä tulee yksi-kaksi kertaa korkeintaan viikossa. Parhaiden kanssa vieteään aikaa useampi tunti, toiset vain piipahtavat paikalla ja sen päälle lähtevät kiireesti mökkikaipuuta helpottamaan.

Kun tulee aika jolloin pihapuuhiin pääsee jo paremmin niin silloin sitä huomaa olleensa pidenpään poissa sivistyksestä. Metsittyneensä.
Tulee tunne että hittojakos tänne tulette rauhaani rikkomaan, olisitte vaan pysyneet kaupungeissanne.
Meiltä ei näy mökkiläisten pihoihin koska ovat 1-2 kilometrin päässä, tosin yksi on rajanaapurina mutta välillämme on tarpeeksi metsää peittämässä näköalaa.

Kuukaudessa siihen taas tottuu, että ihmisiä näkee useita päivittäin kun talvella niitä ei näe edes viikoittain. Sitä huomaa oikein kaivanneensa keskustelukaveria ja auttamispuuhia, joita teen voimieni mukaan. Kohta niihin hommiin taas päässee. Täytynee kohta alkaa korjaamaan mökkiläisten tuomia laitteita, niitä on konevanan pöydät turvoksissa.

Näistä huolimatta, mukavaa päivänjatkoo sulle sinne!!





6 kommenttia:

  1. Hienoa on, että joku pitää silmällä toisten kiinteistöjä. Nykyään kun kaupungissa ja lähiöissä ei edes tunneta naapureita. Jos joku menisi kiinteistöihin sisälle mellastamaan, tuskin naapurit edes tietäisivät että ovat luvattomilla asioilla. Silityksiä karvakamuille;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ne menee siinä sivussa.
      Kaikki kolme rapsutettu!!

      Poista
  2. Maaseudulla on sellaista hiljaista yhteisöllisyyttä, myös kohteliaisuutta antaa toisen olla rauhassa jos niin ilmaisee. Tämä on hyvä näin, ettei ole ihmisiä tuupattu liian tihiään. Sopii erakoituville suomalaisluoteille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka oon kaupunkikakara, niin olen silti aina nauttinnu kun olen saannu olla mettässä ja/tai maalla, maaseudulla... :)

      Poista
    2. Määkin oon kaupunkilapsi, mutta tykkään asua maalla ja auttaa naapureitani. (Oikeestaan tekisi mieleni muuttaa Utsjoen tai Sevettijärven maisemiin.)

      //Eija

      Poista
    3. En mä nyt niin korpeen muuttais. :D

      Poista

Kiitos käynnistä, jätäppä kommentti!!