sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Eilen.


Eilen aamusta naapuri tuli ja sanoi että nyt istutetaan kurkkujen taimet.

Minun työksi riitti ruohonleikkurilla ajelu, muuhun uurastukseen en olisi kyennyt.
Päässäni mustuu ponnistaessa, noustessa ja muuten vaan, se on sitä kun tuli siellä rankametsässä huhkittua, tuolla ne rangat makaavat samassa paikassa kuin ne laskin. Onhan tässä viellä aikaa ne sirkkelöidä, kunhan saan siihen toimeen pätevän henkilön kaverikseni. Siis pitelemään sieltä rangan toisesta päästä kiinni. Itse haluan ne kyllä pätkiä.

Kurkut tuli istutettua ja harsolla peiteltyä, kiitokseksi kävin leikkaamassa naapurin nurmikon. Tuolla isolla koneella ei siihen kulu aikaa kuin muutama minuutti, kymmenen korkeintaan. Kun he itse sen leikkaavat kuluu aikaa parisen tuntia. Naapuri kun myös tarvitsi tuoretta kasvisilppua kurkkujen lämmikkeeksi. Kurkut istutettiin saaveihin ja puulaatikoihin, niitä saa sitten tarpeen mukaan siirreltyä paikasta toiseen eli viileämpään tai lämpimämpään paikkaan, kumpaa sitä nyt milloinkin on tarve.

Kävin Millan kanssa ajelulla. Matkalla sorakuopalle kävimme yhden metsäautotien katsomassa läpi, ei siellä mitään ihmeellistä ollut. Siitä sitten satakunta metriä ja tulimme hiekkakuopalle. Laskin Millan vapaaksi ja köröttelin itse pitkin ja poikin, katselemassa onko kerättäviä kiviä ja mistä kohtaa löytäisin savensekaista hiekkaa. Paluumatkalla Maisa tuli vastaan ja maukui siihen malliin että;"miunut jätitte matkasta, miutä tämä tällainen touhu on??" Huuteli viellä kotia kohti körötellessämme että; "oottakaaa".

Siirsimme Vaimon kanssa viimeksi laavun polttorinkiä 10-15cm loitommas ja nyt tarvitsen hiekkaa kiveyksen uusittaviin kohtiin. Tuonlaisessa paikassa ei kelpaa kovettumaton tai kiviä sisältävä hiekka. On mulla tietty seula hiekkaa varten, mutta kuka sitä nyt jaksaa heiluttaa, kun heiluttaja on kipeytynyt eikä itsellä ole käsissä tarvittavaa voimaa.

Milla istuu liikkuessamme enimmät ajat pyörätuolin kyydissä. Ei se jaksa enää innostua edes supikoirien tuoksusta, ellei jälki ole aivan tuore ja silloinkin painelee vain muutaman kymmenen metriä ja sitten huilaa.

Olimme toissaviikolla keräämässä hakkuualueelta koivun tuohta. Milla saa siellä olla "vapaana", eli sillä on valjaat päällä ja niistä roikkuu flexi jarruttajana. Ei se jaksanut kuin hädin tuskin perässäni kulkea, kun mullahan on tuo liikkumavauhti niin hurjaa. 😂

Kaksi kassillista sain kerättyä ja tiukaksi poljettua. Liikuin ehkä muutaman aarin alueella, kun se oli sellaista risukkoa etteivät muut kerääjät olleet siellä viitsineet käydä. Mulle piisasi kolme mestaa, niin hyvin siellä oli moto käsitellyt tukkeja, että ei tarvinnut paljoa muuta kuin noukkijalla kerätä ja välillä taasen istualtaan, kun jalat väsyivät. Käyn viellä ainakin kaksi kassia keräilemässä, kunhan tokeennun.

Kun mulla kaikkialle, paitsi oikeaan käteen, koskee, tiedän sään vaihtuvan. Nyt kun mua kaikkialle koskee, tiedän tehneeni aivan liikaa askareita. Eilisestä aamupäivästä olen vain makoillut hetekallani. Lukenut kirjan, katsellut sarjoja sekä leffoja koneelta, vähän syönyt ja juonut ja juorutellut Vaimon kanssa.
Samoissa merkeissä mennee tämä ja huominen, mutta tiistaina on päästävä liikkeelle. Silloin mulla on hammastarkastus. Siis sellainen ihan oikea, hammaslääkärissä tehtävä, eikä meidän vessassa, kuten useimmiten on ollut tapana tarkastuttaa.

Noistakin huolimatta, mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!



6 kommenttia:

  1. Mukavaa puuhaa;-) Kivut on ihan hanurista;-(( Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

    VastaaPoista
  2. Kipuja ei toivoisi kenellekkään, se on hermoja riipivää ja raastavaa. Sinä olet kyllä sinnikäs, joku toinen olisi jo lyönnyt hanskat tiskiin. Ei taida Millakaan olla enää teini? Voimahaleja teille karvattomille ja karvaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon jo niin tottunnu ainaiseen kipuun.
      Milla täytti tammikuussa 12v. :)

      Poista
    2. Milla siis Vanha Rouva. Toi tuntuu tosi pahalta...tottunut kipuun.Mä en taida tietää kivusta mitään.Kovia kipuja on. Mutta onneksi välillä kivuttomiakin aikoja esim.nyt.

      Poista
    3. Ei kipuja voi vertailla, kukin kokee kivun omalla tavallaan. :))

      Tai: Jokaisella on oikeus omaan helvettiinsä, eikä niitä voi vertailla. :)

      Poista

Kiitos käynnistä, jätäppä kommentti!!