keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Täällä.



Täällä sitä ollaan taasen.

Kaupunkiretken aikana oli vettä sataa tihutellut.



Vitt...vattujakin oli aivan syötäväksi asti.



Risuja, käpyjä sekä muuta ryönää oli pihassa taasen ihan kerättäväksi asti.



Pekka haki itsellensä aamupalaa...



...lentävää lihaa salaattipedillä.



Me käytiin Millan kanssa metsälenkillä (6km) ja sen päätteeksi päätin kokeilla kuinka rankasavotta sujuisi. Ei sujunut, kun jo kolmannen irtihakatun oksan jälkeen olin aivan puhki, oksennus oli jo tuloillaan. Siitä sitten leuka rintaan kiinni ja kohti uusia seikkailuja.


Löysin Lahti-retkeltä yhdeltä kirpparilta oivan valaisimen. Päätin laittaa sen wolkkarin takaluukkuun kiinni. Kun wolkkarin takaluukun avaa, syttyy vaan sisävalo eikä se valaise matkustamon matkatavaratilaa lainkaan. Viisi metriä johdinta piti kiskaista paikoilleen ja kun sen vetää samaa kautta kuin tehtaalla jo ovat vetäneet, meni aikaa 3½ tuntia. Vaan nyt se on paikoillaan ja valaisee todella hyvin.
Samalla selvisi että takaovessa on kuin onkin ollut pyyhkijä ja pissapoika!!
Nyt sellaisia metsästämään autopurkaamolta. Vaikka wolkkarissa on tummennetut sivu ja takalasit, olisi välillä aivan mukavaa saada pyyhkäistyksi kurat ja rapa pois takaikkunasta, jotta edes jotain näkisi muuta kuin sivupeilien kautta. Peruutuskamera kun näyttää takaa kuvaa vain peruuttaessa...

Nyt täällä sataa, tai on kyllä ja 1½ tuntia sadellut. Kissatkin hain kuistilta sisään lämpöseen, vaikka ne koettavat leikkiä olevansa hurjia ja raakoja ulkokissoja. Mielissään olivat kun saivat lihaa syödäkseen ja "punaista" maitoa loppuihin koloihin massuihinsa.


Noistakin huolimatta, mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä, jätäppä kommentti!!