keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Pekka.



Pekka käy iltaisin kakalla seitsemän maissa.

Eilen se kuitenkin unohtui, kun oli mukavaa loikoilla papan kainalossa. Pekka havahtui siihen, kun mun kännykkä soitteli musiikkikappaletta joka tällä kertaa meinaa sitä, että on mun aika mennä iltanappeja kulauttelemaan kurkusta alas, eli olen senkin asian aikatauluttanut kissojen aikataulun mukaan.

On yhteisesti sovittu, tai oikeammin minä olen päättänyt ja kissat ovat oppineet, ettei näin kylmien öiden vallitessa ei enää pääse sen iltasoiton jälkeen ulko-ovesta kuin sisäänpäin. Iltaruoka siihen aikaan on houkuttimena. Pekka kuitenkin alkoi marisemaan pihalle, mutta e-ei tehosi tällä erää hyvin. Päätin kuitenkin kokeilla, tehoaisiko antamani lupa paremmin, kun Pekan äidiltänsä saama oppi.

Nappasin Pekan syliini, kuskasin sen vessaan ja aloin laskea potraa poikaa massusta kannatellen kissojen isoon huussilaatikkoon. Pekka alkoi jo heti vängertää vastaan ja estellä ja lopulta se levitti ketaransa niin leveälle kun siinä taisi, niin että ne estivät kissan laskemisen tarpeilleen!! Kyllä mua nauratti.

Olin vuosia sitten sattumoisin paikalla kun Saara opasti kakaroitaan ja samalla näitä isoja kissoja. Se käkisi niille vessa-astian vieressä jotain, eivätkä muut kissat sen jälkeen käyttäneet, eivätkä vieläkään käytä sisävessaansa kuin hätätapauksessa. Tai sitten osoittaakseen mieltään.


Edellisestä huolimatta, mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!





7 kommenttia:

  1. Kissat on mainioita. Meidän aiempi katti ei mökillä koskaan käynyt hiekkalaatikolla, ulos piti päästä lannoittamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne. Kaupungissa ollessa nää ei koskaan kakkaa sisähuussiin, parvekkeelle täytyy päästä. :D

      Poista
  2. Mun tämä villikattina ennen eläny kaveri ei käy laatikolla ku nuuskimassa; aina pitää päästä ulos. Vanhempi, joka muutti luokseni tän nuoren kanssa, kävi heti laatikolle eikä halunnu enää olla ulkona. Oli viettäny 20 vuotta villinä ulkona, sanoivat naapurit. Nyt se jo juoksee kissojen taivaassa, mut jännää oli, et se sillai kesyynty.
    Tänään on muuten:

    https://www.worldanimalday.org.u

    //Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kissat vaan ihme otuksia. :)

      Poista
    2. Oi, yksi kirjain jäi lopusta pois tosta webb-sivuosoitteesta eli k-kirjain

      org.uk

      //Eija

      Poista
  3. Mun 3 poikaa olivat alkuun maalla ulkokissoja. Ainoastaan Onni kävi useasti ensin hiekkalaatikolla ennen ulos menoa.Hyvin pojat ovat sopeutuneet kerrostaloon ja sisäkissoiksi. Omasta vessastaan ovat tosi tarkkoja....siistinä on pidettävä. Hyvää yötä ja kivaa huomista päivää.

    VastaaPoista
  4. Näillä on maallamode ja kaupunkimode. Siellä eivät halua lainkaan ulos, elävät täysin sisäkissoina ja täällä maalla sitten ramppaavat edestakaisin päivän mittaan. On niistä iloa monesti päivänmittaan. :D

    VastaaPoista

Kiva kun tulit tänne, jätä merkki käynnistäs!!