torstai 16. maaliskuuta 2017

Tuoli pyörillä, kiitos!!



Kyllä mua taasen harmittaa ja syy on tässä:


Siis kuvittelevatko ihmiset viellä tällä vuosisadalla että jos ihminen on pyörätuolissa niin hänen ketaransa eivät mahdollisesti toimi lainkaan. Kuka voi olla niin tyhmä. Onhan siinä sitten tietty heitäkin jotka ovat kokonaan halvaantuneet, mutta on myös paljon ihmisiä jotka liikkuvat pyörätuolilla kun jalat eivät kertakaikkiaan kanna, jos on useampia askeleita otettavana. ...kele.

Mulla on sähkömoottoreilla varustettu tuoli missä on pyörät alla. Kykenen hyvänä päivänä kävelemään pitkin pihaa, tosin hissuksiin ja taukoja pidellen. Multa saattaa mennä jalat alta seuraavalla askeleella ja siksi liikun esim. kauppakeskuksissa sähkärilläni.
Olen myöskin opetettu laittamaan jalat lukkoon, että pääsen edes suojatieltä autojen alta pois, jos ne jalat kertakaikkiaan lyövät stopin päälle.

Sisällä kävelen, pääosin. On mulla viellä sellaisiakin päiviä jolloin konttaan tai ryömin johonkin päästäkseni eli vessaan ja keittiöön. Mulla on huonekaluja mistä voin ottaa tarpeen tullen tukea, käppäilykeppejä siellä täällä (yhteensä 12kpl), kyynärsauvat joka sängyn alla, eteisessä ja autossa. Apuvälinelainaamosta saan yhdet kutakin, loput on kustannettava itse.
Autossa on vähintään kaksi käppäilykeppiä ja kyynärsauvat. Keppejä en saa enää käyttää, (käytän kuitenkin salaa 😋 ) koska olkapäät on menneet paskaksi, koska karsastin pyörätuolia, kuten niin monet muutkin ja aivan turhaan. Voi kun olisin tajunnut ja uskonut vuosia aikaisemmin ottaa vehkeen käyttöön.

Aivan mielettömän vaikeaa oli mennä kävelykepin kanssa ihmisten ilmoille. Tuntui että kaikki töllöttävät ja mielissään haukkuisivat papparaiseksi, siis silloin neljävitosena. Kahdella kepillä liikkuminen oli tuttua, olinhan jo nuoresta asti telonut koipeni useasta kohtaa ja silloin tutustunut kepakoihin.

Tuli sitten aika myöntää pyörätuolin tarve. Kävin päivällä hiljaiseen aikaan marketissa kelailemassa, kokeilemassa ja testaamassa. Ihmiset olivat yllättävän ystävällisiä eikä kukaan nauranut.
Siellä huomasin sen, ettei mun käsivoimat enää piisaa kelailuun. Jo muutama kelaus pamautti kädet hapoille ja sitten piti taasen huilata.

Keskussairaalassa oltiin ystävällisiä, todettiin heti ettei tavallista pyörätuolia kannata edes harkita, sähkäri sen olla pitää. Kysyivät millaisen haluan, ensimmäiseksi sähkäriksi en saisi uutta ja hyvä niin, olen tuon nykyisen törmäillyt "tuusan paskaksi" jo monet kerrat ja sitten aina välillä korjailen sen kuntoon, vaikka fyssari kielsi tekemästä mitään korjauksia tai muutoksia sähkärille mutta minäkö myöntäisin että kolaroin aikas usein.


Tällanen on mun inva-auto ja sähkäri, juuri sellaisen sain minkä halusin.



Niin, että toisinaan ihmiset nousevat pyörätuoleistaan jaloilleen, 
ei siinä ole mitään ihmeellistä.