sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Säät.



Säät ja vuoden ajat.

Kuka tykkää mistäkin. Mulle kelpaavat kaikki, kunhan saan varustautua niihin omalla tavallani.
En inhoa mitään säätä tai vuodenaikaa. Joistain en vaan pidä, erityisemmin.

Talvi.
Talvesta en pidä silloin, kun täytyy olla ulkona liian huonoissa vetimissä. Silloin palelee ja kivut äityvät koviksi.
Kun ulkona on neljättäkymmentä astetta pakkasta ja heräät armottomaan paskahätään hikisenlämpimältä hetekalta ja vain jonkun ryysyn ehdit mukaan kiskaista kun menet sitä viikon suolenmutkissa muhinutta saviklönttiä itsestäsi irti pungertamaan, niin vaikka silloin otsalla kimmeltää tuskanhiki ponnistellessa kuin synnytyksessä, niin siinä koko kroppa jäätyy kun pihanperällä asiointi kestää vähintään puolisen tuntia ja paskaa tursuaa ulos ainakin puoli ämpärillistä, vain hieman liioitellen, koostumukseltaan kuin hyvää savi-uunilaastia, niin silloin ei kyllä täysin rinnoin tule talvesta nautittua.

En hiihdä, luistele, kelkkaile tai harrasta mitään muutakaan talvista urheilulajia, koska sain kakarana palella aivan tarpeeksi moisissa harrasteissa, tai oikeammin silloin kun oli harrastettu, vaatteet olivat märät, kotiin pitkä matka ja pakkanen paukutteli kepillään nahkaani punaiseksi.

On talvessa hyvääkin, tuoksu. Kirpeässä pakkasillassa savupiipuista tupsahteleva, palavien puiden mieto savun haju on yksi parhaimmista ja kuvitella voi kuinka tulisijan äärellä lämmitellään hymy, jollei nyt naamalla niin ainakin ajatuksissa.

Kevät.
Mukavaa on vetää kepillä ojia, auttaa vettä virtaamaan lätäköstä toiseen. Aamutuimaan tallata vesilätäkön päälle jäätynyt ohut jääkerros, kuunnella kuinka se helähtää palasiksi. Maan tuoksu silloin kun aurinko paistaa ja leskenlehdet punkevat ylös maasta huutamaan kevättä kaikille. Rumaa on toki ja auringon valo on kova, mutta siihen auttaa aurinkorillit ja ajattelu siitä, kuinka tuleva saa voimansa kuolleista. Kaikenlaista kaunista punkee maasta esiin, heiniä, kukkia nyt alkuunsa ja kaikenlaista muuta kevään myötä. Vanhaa ja kuollutta kerätään pensaiden alle, sekoitetaan kasvimaahan, risuja keräillään ja niitten tulessa paistetaan kevään ensimmäiset makkarat pihamaalla.

Kesä.
Meneehän se jos ei ole liian kuuma. Opin uimaan vasta 21-vuotiaana ja sen taidon olen jo unohtanut, kymmeniä vuosia sitten. Rannalla ollessamme makoilin yleensä varjossa tai jos olin vedessä palloleikkejä leikkimässä niin korkeintaan napaan asti vettä. Hukuin ja mut elvytettiin, se oli silloin 5-vuotiaana mökillä. Katosin laiturin alle. Kirkas valo, vastassa kolme valkoisiin pukeutunutta ja sanat; mene takaisin siitä, ei sinun aikasi ole vielä. Mukavaa, rauhaisaa, siestaa pullosta ja appelsiinimehua ranskanleivän kyytipojaksi, leivällä sentin paksuudelta oikeaa voita.
Nykyään makoilua kuistilla riippukeinussa, ihmisten kanssa seurustelua vaikka vuorokaudet ympäriinsä, aamuyöstä tai loppuillasta ruohikon leikkuuta helteen aikaan, jos se on päässyt jo aivan liian pitkäksi, kasvien kastelua jos on tarpeen, apiloiden, piharatamon ja sammalten kukintaa seuraten, nauttien kaikesta vapaana. Pientä puuhailua, mitä nyt huvittaa puuhastella.
Helteen jälkeiset ukkoset, niitä noustaan seuraamaan vaikka keskellä yötä, lapsetkin herätettiin moisesta nauttimaan!!

Syys.
Parasta. Omenapuut tuoksuvat, käydään keräämässä metsän antia ja tietenkin kasvimaan sato korjataan tarkoin talteen. Iltaisin taskulamppuhippaa, jännitystä kavereiden kanssa.
Nykyisin illanistujaisia kynttilöiden hämyssä, seurustelua, ihmisiin tutustumista ja kaupunkeihin rientävien mökkiläisten hyvästejä. Marjojen keruuta taas pakastimet täyteen, johonkin ne vaan kummasti katoavat talven aikana ja viimeistään huhtikuussa täytyy pakkasista popsia pois edellisvuoden sato. Valmistautumista talveen, polttopuuhommia, metsästystä.



Näistäkin huolimatta, mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!