torstai 20. huhtikuuta 2017

Aamusella.



Olen paremmassa kunnossa.

Koira ei eilen illalla rauhoittunut nukkumaan laisinkaan, komentelemisestani huolimatta, joten tulin tänne alakertaan nukkumaan. Olen yöpynyt nyt yläkerrassa, että edes samassa kerroksessa ja huoneessa nukkuisimme nyt, kun Vaimo on täällä 12 pv. lomallaan.
Jostain syystä saan aina yläkerrassa paremmat unet.

Heräsin 5:15, mutta teeskentelin nukkuvani viellä, että muka unissani olisin vaihtanut asentoa kyljeltä selälleni, mutta se ei Maisaan uponnut. Se oli heti tikkana päälläni ja maukui ulospääsyä. Alkoihan se aurinko jo rymistellä horisontissa näkyville. Äännähdin e-ei:n eikä ensimmäinen taaskaan auttanut, kaksi kertaa piti se uusia, ennenkuin Maisa suostui viellä unille. Koetti se Vaimoakin herätellä, mutta se kuorsasi siihen tahtiin että "astiat kilisivät kaapissa." Ollaan kovia kuorsaamaan kumpikin.

Sain aikalailla rauhassa tuumailla maailman menoa puolisen tuntia, kunnes Pekka aloitti kinuamisen. Se yrittää naukaista hiljaa, mutta raakkuu kuin varis, parka, näin aamusta, kun ei viellä ole saannut ääntänsä auki. Ihan on kuin miespuolinen palvelijansa. Kuitenkin kun viiden minuutin päästä aurinko kurkkasi horisontin takaa ja linnut aloittivat kuorolaulunsa, alkoivat kissat olla levottomia.

Tulivat sänkyyni vuorotellen, ensin Maisa. Sitä rapsuttelin pääkopasta ja silittelin selkää pitkin pitäen sen näin aloillaan ja kehräystä vaille hiljaisena. Pekka taasen tuli jo kehräten toiseen kainalooni ja hetken kissoja siliteltyäni nousi koira ja alkoi sen röhkintänsä. Se haluaisi kovasti olla samanlainen kuin kissat, on halunnut koko ikänsä, ja kun se ei osaa kehrätä niin se sen sijaan röhkii.

Ojensin kättäni sitäkin kohti, mutta se oli liikkumatta kuin jokin sfinskipatsas.
Kuudelta sitten otin Maisan kädelleni, nousin istumaan ja näytin sille kelloradiosta ajan, että kuudelta vasta alatte vaatia ulospääsyä, ei sitä aikaisemmin. Saas nähdä kuinka huomisaamuna sitten käy.


Niin, olen paremmassa kunnossa.
Kun on ikänsä ollut sokeri/karkki/pullanälkäinen, niin on ollut kovin vaikeaa pysyä niitä vailla. Menin lähes pakotettuna taasen labraan kokeisiin ja tulos oli että liikaa on. Nyt olen likimain kuukauden ollut lähes täysin vailla sokeria ja suolisto on muuttanut bakteerikantaa. Sen on kyllä huomannut hyvin siitä että perse on laulanut pitkiä sointuja ja jos toinen kerran haluaa laulaa niin antaa sitten laulaa sydämensä kyllyydestä!

Totuttelen viellä stevialla ja xylitolilla makeutettuihin tuotteisiin. Saisivat muutkin alkaa niitä enempi käyttämään, nuo perus sokerittomat suuhunpantavat kun maistuvat järjettömän pahoille.

Näistäkin huolimatta, mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!