keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Sadepäivänä.


Tänään täällä taas vietettiin englantilaisten kissojen päivää.

YLEareenassa ei enää kyseistä ohjelmaa katsottavana ole, joten kerron että sellaisena päivänä pysytään sisätiloissa ja mieluiten sängyssä, peittojen alla.

Kissat läksivät tietty aamulla pihaan, ainakin tarpeilleen käymään.
Pekka soitti ensimmäisenä ovikelloaan ja jätti mulle eteiseen linnun syötäväksi. Sisällä nostin kissan pöydälle ja kuivasin sen turkista enimmät vedet pyyheliinaan ja sitten koppasin Pekan kantoon ja köllähdin hetekalleni ja silittelin sen turkin kuivaksi.

Hetken kuluttua ovikelloaan soitteli Maisa. Hällä oli untuvia suupielissään, oli syönyt eteisestä mulle tuodun evään. Vain siipisulat oli lattialla jäljellä. Ne lakaisin sitten pihalle tuulen riepoteltavaksi.
Maisa sai samaisen kuivauskäsittelyn kuin Pekka sai.

Iltapäivästä oli sen verran sateesta taukoa että läksin naapurin lapsenlapsen seuraksi lenkille, kuusi kilometriä sujui häneltä helposti. Minua hieman kylmäsi, vaikka puin lähteissäni talvivaatteet ylleni. Tuulessa ja tuiskussa on kylmää istuksia pyörätuolin kyydissä.

Eläimetkin saivat taasen turkkinsa kosteiksi, tällä erää ne hoitelivat kuivauksen itsekseen.

Millalla on juoksut päällänsä, se ei turkkiaan jouda hoivaamaan.



Pekan sussulta on kiima ohitse, ehtii äijä viettää perheensä parissa aikaa.



Maisa taasen on ottanut oikein urakakseen jyrsijöiden listimisen.

Välillä elukat ikäänkuin taika-iskusta katoavat pihasta, tänään mulle selvisi ainakin kaksi reittiä, joihin kun sujahtaa niin pääsee pihasta mun näkemättä karkaamaan.

Ensimmäinen on joen ranta. Nyt kun sinne on heinää kasvanut niin sen taakse kun menee tassuttelemaan niin pääsee salaa pötkimään pakosalle.
Toinen pakoreitti on oja tien vierellä, sieltä löysin Millan menossa karkumatkalleen ja se "kuuli" mun "tänne" huudon vasta kun kutsuin sitä kovaäänisesti yleisimmällä koiran nimellä. 
Perkele, TÄNNE!!

Näistäkin huolimatta, mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!