torstai 1. helmikuuta 2018

Unohdus.



Kun keskiyöllä herää helvetilliseen ryminään, miettii että mitäköhän nyt tapahtui.

Tai sitten että mitäköhän on unohtunut.
Pekka riehui ja sai Maisankin puuhaan mukaan. Tuonlainen liki yhdeksän kiloinen kollikissa kun hyppelee pitkin asuntoa, aiheutuu siitä metakkaa. Herättyäni havannoin ensin että Pekka pomppasi kirjahyllyn päälle niin että lasiesineet senkun vain kilisivät toisiaan vasten. Sieltä yhden kukkapöydän kautta takaisin lattialle niin että kukat vaan lentelivät pitkin poikin.

Sitten kissanperkeleet läksivät juoksemaan niin, että tassujen ruopiminen aiheutti taasen sellaisen äänen, että kuullosti kuin parketista vaan säleet lentelivät. Ymmärrän hyvin miksi Vaimo haluaisi laminaattilattiat.

Tänne peräkammariin kissat sinkosivat peräkkäin. Ensin isosisko edellä ja pomppu mun sänkyyn, ruovitus ja siitä sitten toiseen peräkammariin ja sieltä keittiöön, vessaan olohuoneeseen ja ties minne.
Pekka krossaili samaa reittiä, valitettavasti, koska mun päälle hypättyään se sai ilmat kaikkoamaan keuhkoista ja lähteissään se ruopi mun vatsanahkaa niin, että (onneksi vain) nahkaan jäi kahdeksan reikää. Yleensä Pekka ei mun vatsanahkaan reikiä tee, mutta reisiin ja rinnuksiin kyllä. Niin ja tietty käsiin.

Riehunnan syy  selkesi samoin tein kun menin vessan kautta keittiöön.


Varattu, mee lattialle siitä!!



Nälkä, Pekalla oli nälkä.
Kumpikaan palvelijoista ei ollut muistanut laittaa Pekalle märkää ruokaa tarpeeksi. Raksuja, maitoa ja vettä kyllä oli tarjolla, mutta kun sitä märkää...

Minä en kissoille ruokaa anna keskellä yötä, mutta kun tuo toinen... Sanoin hälle sitten että tästä lähtien Pekka riehuu ympäri kämppää keskiyöllä, kun saa sulta yöllä ruokaa.

Mun x työkaveri laski kerran kissansa yöllä ulos, neljän aikaan. Siitä lähtien kaveri sai herätyksen joka yö kello neljä aamuyöstä...


Väsynyt mutta onnellinen.

Ei täällä mitään tapahdu, silkkaa arkea vaan. 
Käyn kerran kaksi viikossa ulkoilemassa. Sähkärillä huristelen sinne tänne tässä pitkin keskustan katuja ja marketteja sitten, kun alkaa käsiä paleltaa.

Kävin tänään tullin entisessä rakennuksessa yhtä lupaa hakemassa. Sinne ei pyörätuolilla päässyt edes jos olisi ollut avustaja auttamassa. Invaluiska oli kyllä, mutta sen alussa oli kymmenen sentin "rappu". Sitä pitkin pääsi oven saranapuolelle, mutta siihen ylätasanteelle ei mahtunut pyörätuolilla niin olemaan, että saisi oven auki.
Insinööritkö noita suunnittelee.


Edellisistä huolimatta, mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!






8 kommenttia:

  1. Oho, kylläpä sielä tapahtuu; kaks rakettia aina lähtövalmiina kujeileen. Ja siis vaan, koska kaverille ei oltu laitettu märkää ruokaa?!
    Mää istun joskus vahingossa herran nojatuoliin ja hän sitte oikein demonstreeraa jalkapallilla istuen ja mua tuijottaen. Pakkohan siitä on ylös noustava, jotta tuijotus loppus.
    Toivottavasti olet tehnyt valituksen siitä rampista; noi ei saa olla. Jos et ole, ilmota mulle osote, niin mää teen.

    Terveisin Eija ja katti, joka äsken tappoi Nuuskamuikkunen-pehmolelua (lakki jo ihan revitty) ja juoksi ympäri mökkiä villinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma kun menee johonkin kissakotiin ensimmäistä kertaa ja meinaa istua kissan tuoliin, niin heti tulee palautetta. :D

      Poista
  2. Tuli ihan hengästynyt olo, kun luki kattien juoksukisasta :D

    Meillä myös aviosiippa opetti vanhan kissan ruokailemaan klo 4 ja vanhempi opetti tietty nuoremman kans, huoh.

    Esteetön Suomi, just :(

    VastaaPoista
  3. Huah...olipa teillä menoa. Kissat oppii aika pian uusille tavoille jos rutiinista lipsuu.

    VastaaPoista
  4. Ja yhteisesti kaikille sanon, että heti ilmoitin tuosta rampista. :)

    VastaaPoista

Kiva kun tulit tänne, mukavaa jos kommentoit!!