torstai 5. huhtikuuta 2018

Pyörähdys pihassa.



Eilen olin konttauskunnossa, vaan en kännissä.

Oli tarkoitus lähteä jo eilen ajelemaan kissojen kera maalle, mutta asia olikin päätetty toisin.
Kun sitten illalla nukkumaan mennessäni pyysin korkeammalta, että jospa huomenna eli tänään saisin olla aamupäivän ajokunnossa, niin sain, kolmisen tuntia. Jip-pii!! 
Siinä ajassa ehti hyvin ajella maalle ja matkalla käydä postissa ja ruokakaupassa, jotka täällä pienellä kirkolla sijaitsevat saman katon alla. 

Nyt sitten jatkan konttauskuntoisena täällä maalla, eikä se mua haittaa.
Pienen lenkin pyörähdin pihassa, vaikka eipä täällä kovin kummoista katseltavaa ole.

Asiassa on se hyvä puoli, että pääsen kohtuuhyvin avustettuna kulkemaan pitkin pihaa, koska lumimyräkästä joka Lahteen toi vajaa 20cm lunta, osui tänne vain hitunen, sentin verran ehkä. 😀

Ja sitten kuvien pariin.



"Räkätarzan" eli Pekka puussa.



Se syöksähti sinne vauhdilla heti, 
kun huomasi mun laittavan siipiveikoille murkinaa.



Nyt oli vain kauraa ja rasvaa, mutta hyvin ne näyttävät kelpaavan.
Rasva on noilla paksuilla oksilla, kaurahiutaleiden peitossa.



Tästä kuvakulmasta en olekaan mökkeröä kuvannut. Ompa ruma.



Eikä kuistikaan näytä kauniilta tästä suunnasta katsottuna.


Imetys ja kutomistuoliksi vuonna 1982 hankkimani
korituoli ehti olla kuistilla nelisen sekuntia,
ennen kuin Pekka pomppasi siihen istumaan.

Nyt se jatkaa perheen parissa täällä maalla.



Leksa, eli leikkimökki jo odottelee leikkijöitä.
Kesäkalusteet viettävät siellä talven.



Laavua on tullut tänä talvena käytettyä surkean vähän.



"Täytyyhän jokamiehellä mersu olla pihassa", 
vittuilivat mulle varakkaat sukulaismiehet.
No, onhan mulla!! 😂



Totuus löytyy kaurapuurosta konevajan päädystä!!



Ja se ihana wolkkari.
Toivon että saisin 
sen kanssa viettää
20-30 vuotta. 

Kissat kulkevat edestakaisin sisään ja ulos. Ravistelevat kuraa ja vettä tassuistaan sisälle tullessaan kun on niin inhottavan märkää, mutta pakko on ollut päästä pihalle riehumaan. Nyt ovat tosin jo hetkeksi rauhoittuneet, Maisa ikkunanlaudalleen ja Pekka, se on poikkeuksellisesti mun jalkopäässä.

Tänään ajattelin viellä lukea kirjaa sekä katsoa leffan isolta ruudulta.

Hankin sorsakoskella valmistettuja aterimia tänne maalle. 
Nyt tiskari huusi mulle, että "pesu on valmis, tuu avaan luukku".
No, heti sen päälle kun saan tämän näpyttelyn tehtyä.


Edellisistä huolimatta, mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!







18 kommenttia:

  1. Eipä ollut mökkerö ehkä edukseen tuosta kuvakulmasta:) mutta syy oli kuvaajan eikä mökin. Voi tuota Pekka hurjimusta. Toivottavasti se ei pyydystä niitä lintuja. Korituolit on kissojen lempipaikkoja. Kun kevät tulee pitää saada uusi, kun entiset on nukuttu ja istuttu särki. Hyvää, kivutonta kevättä, ihana että yläkertaan on hyvät välit ja pääsit toimittamaan asioita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välit kannattaa pitää kunnossa, kun ne on kerran saanut hyviksi.

      Poista
  2. Mikä tossa mökissä ny on vikana? Ei mikään! Sua taitaa vaan harmittaa toi lumi? Kohta se on poissa ja on sitten onkin jo kohta kesä.

    Kissat rakastaa vaania korkeella. Olis kiva jos itekkin pääsis kiipeen tollai puuhun. Joskus ihan huvikseni(kin) kiipeen talon katolle nauttimaan.

    Meillä on satanut vettä pari-kolme päivää ja lumet on melkein sulanu. Tie on kohta ku perunapelto (vaikkei se mua haittaa). On aivan ihmeellistä kun linnut ovat alkaneet kevätlaulunsa. Mielestäni tämä talvi oli kyllä pitkä; se tuli niin myöhäänkin vielä.

    Kevätiloa toivoo Eija ja katti.


    VastaaPoista
  3. Ei ole mökissä mitään vikaa... pitäiskö laittaa pari kuvaa meidän mökistä, jospa laitan miltä näyttää sisältä nyt kun ei ole kukaan siellä vieläkään siivonnut viimeisen rosvouskeikan jälkeen :(
    No, kunhan kevät nyt tulee ja pihalle pääsee, saadaan sinne ikkunat ja päästään siivoamaan.

    Minusta tuo teidän mökki ja terassi näyttää mukavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi kun on rosvot käyneet mökillä, ei oo todellakaan kivaa. Kakaroita ne kait ovat olleet, kun ovat sotkeneet ja rikkoneet paikat.

      Poista
  4. Kissat on siivoustoimiston agenttilistalla silakkapalkalla, eestaas niin että kuraantuu ja jo vain tili kolahtaa kun siivooja pitää palkata;DD Salaliittoteorioiden äiti ja isä!!

    VastaaPoista
  5. Päivän jatkoja vaan. Paranemista vasn sinnekkin. Pyydetään ens kerraksi tupla-aikaa tai vaikka viikko. Rukoilen edelleen parantumisesi puolesta, onhan hän sen jo alottanu. Siusiu ja voimia tuleviim päiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aloitettu jo on. Välillä vaan menee takapakkia ja sitten yht'äkkiä onkin hiukan paremmassa kunnossa taasen. :)
      siusiu

      Poista
  6. Ei ole mökkerö ruma tuostakaan kulmasta....ihan kyllä ottaisin itselleni jos saisin..:)
    Hienoa, että pääsitte mökkerölle...varmasti mukavampi sielä potea selkääkin, kuin kaupungissa...vai missä nyt talvet asustelettekin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä oon monasti hikipäissään, voimat päivän lopussa kuluneina aatellu, että miks hemmetissä mä tän tilan hankin, mutta on se nyt jo ihan mukava paikka. :)

      Poista
  7. Nyt ei taida konttauskunto mahdollistaa kunnon katselukulmaa rakennuksiin. Ainakin näin istualleen tabletilta katsottuna pytingit näyttävät suorastaan sieviltä, vievät vallan huomion kissoilta.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa,että Maisa ja Pekka pääsivät maalle.....sinä myös.Tänään on ihanan keväinen ilma.Smirre palvoo parvekkeella aurinkoa,välillä tulee sisälle vilvoittelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisa ja Pekka ovat rampanneet koko päivän sisään>ulos...
      Keli on kyllä mahtava. Kunhan kone on pessyt pyykin, niin ajattelin mennä kuistille. :)

      Poista
  9. Oli kiva lukea ja katsella kuvia ja tutustua sinuun ja sun tekemisiin .. Olet kiva tyyppi ja toivon että sulla menee hyviin . Terveyttä toivon sinulle ja voimia ... Ja aina on kiva katsella sun kissojen touhuja ... hyvää ja siunattua viikonloppua

    VastaaPoista

Kiva kun tulit tänne, jätä merkki käynnistäs!!