sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Sähköyliherkkä sähkäri.



Olen koko työ ikäni tehnyt töitä sähkön parissa.

Milloin vahvemman, milloin heikomman sähkön kanssa.
Studiot, missä työskentelin, olivat täynnä sähköä, koska kaikki laitteet niissä toimivat sähköllä.
Vapaalla tein muuta sähköön liittyvää, eli eloni tiellä on kaikki ollut sähköistä.

Pappani näki jo silloin, kun olin jotain neljä vuotias, että tulen työskentelemään sähkön parissa, niinpä hän antoi mulle tehtäväksi laittaa vessaan pistorasian parranajokonetta varten ja yllättävän helppo homma se oli, pikku miehelle.

Laitampa sen tarinan tähän väliin, kun kerran löysin sen.
Yli on helppo hypätä, jos et jaksa lukea.



Tapanin pappa sen jo huomasi aika lailla tuoreeltaan. Tämä nyt sukuun syntynyt poikalapsi tulisi oleman suvun nuorin seuraavat 18 vuotta ja hänelle on matkaan annettu hyvä lahja. Taipumuksen tietäen ohjaili Tapanin pappa poikaa jo pienestä pitäen tekemisen poluille. Kaksi vuotiaana poika jaksoi jo naulata 2½ tuuman naulan puoleen väliin, eikä naula koskaan pojan naulatessa vääntynyt vinoon. Sähkömies tuosta sukuun saadaan, päätti Tapanin pappa pojan ollessa neljä vuotias. Laittoi pojan sitten saman tien hommiin: Kuulepa Tapani, kun minulta puuttuu tuosta alakerran vessasta pistorasia parta konetta varten, niin etkös sinä sen voisi laittaa. Poika meni vessaan, katsoi seinille ja sanoi: Siihen saa sähkön vain tuosta valaisimesta, mutta silloin pistorasiaan tulee virta vain valon ollessa päällä. Enpä minä pimeässä partaani ole ajatellutkaan ajaa, totesi Tapanin pappa ja antoi pojalle pistorasian ja pätkän sähköjohtoa. Hieman kumpaakin taisi homma jännittää, mutta niin vain poika asensi pistorasian vessaan ja se kaiken lisäksi vielä toimi!



Muita suvun lapsia Tapanin paapominen ja kehuminen kävi kateeksi. Eihän noihin aikoihin lapsille mitään kehuja annettu. Hommiin käskettiin heti kun vaan kynnelle kykeni ja voi sitä huutamisen ja kiroamisen määrää jos homma oli huonosti tehty! Pellolle käskettiin naurista ja sokerijuurikasta kitkemään, matonkuteita leikkaamaan, verkkoja paikkaamaan, yleensä sellaisiin hommiin mitkä katsottiin lapsille sopivan. Tapanin noista töistä ”pelasti” se, että hänellä oli luustossaan vamma. Useasti kun vanhempien silmä vältti, sai Tapani sakin hivutusta, tai ainakin joku kävi nipistämässä, luunapin antamassa tai tukasta kiskomassa. Tapani vain puri hammasta koska ei isoimmilleen mitään voinut ja tavallaan Tapanin kävi heitä sääliksi. Tapani oli näet joutunut kaikkia lapsille määrättyjä hommia kokeilemaan ja tiesi kuinka rankkaa hommaa esimerkiksi kitkeminen päivästä toiseen on.




Kätevä kun oli käsistään, teetettiin Tapanilla kaikenlaista, mihin ei muilla hermot tai kärsivällisyys riittänyt: Verkon paikkaamista, sotkeentuneiden lankojen ja narujen selvittämistä ja koulu-ikäisenä jo vaativampia hommia kuten lehmän teurastusta ja traktorilla ajoa. Monesti Tapani tyrkättiin jonkun sukulaisen matkaan yökylään tai viikoksi, kaikenlaista korjaushommaa tekemään. Niillä reissuilla Tapani näki ja koki kaikenlaista ihmeellistä, mistä ei ollut ikinä osannut haaveillakaan. Kylpeminen kylpyammeessa, leivän paahtaminen paahtimella, paristojen voimalla liikkuvan lelu-auton  ja kaikkea muuta, joista hän kotiinsa palattuaan kertoi muille talon lapsille.




Tuli sitten aika, jolloin eräs sukulaisperhe sai hankittua television kotiinsa. Moinen laite oli erittäin harvinainen kylällä, eikä moni ollut ennen mokomaa kapinetta nähnytkään. Kuullut jostain näköradiosta, muttei voinut uskoa sen olevan totta tai edes mahdollista.  Iltaisin ja viikonloppuisin riitti talossa vieraita, kun porukalla kokoonnuttiin moista ihmettä tuijottamaan. Tapani keksi oitis kuinka kapine toimii ja häntä pyydettiinkin usein paikalle televisiokuvaa virittämään. Kuva ei meinaan pysynyt paikoillaan ja sitä piti joinain iltoina virittää kaksikin kertaa.

 Samana television hankintavuonna oli maailmassa olympialaiset ja niistä näytettäisiin televisiossa iltaisin koosteita. Ennenhän niitä näytettiin vain elokuvissa, mutta ne olivat usein viikkoja vanhoja filminpätkiä. Nyt nähtäisiin jopa toissapäivänä kuvattuja urheilusuorituksia. 
Televisio kannettiin miehissä suvun toiseen taloon, missä oli paljon enempi tilaa katsojien kokoontua ja olympialaisien urheilusuorituksia katsella.



Kallis laite oli kuitenkin kopsahtanut ovenkarmiin sitä siirrettäessä eikä kuvaa ilmestynyt laitteen kuvaputkelle laisinkaan. Ei, vaikka laitteeseen käytettiin yleistä korjauskeinoa, eli nyrkin iskuja kylkeen. Kiireesti otettiin televisiokorjaajaan yhteyttä ja hänet ja hänen työkalunsa haettiin taksi-autolla paikanpäälle. Korjaaja tutki, ähki ja puhkui ja lopulta ilmoitti, ettei televisiota saa tässä korjattua vaan se täytyisi viedä mukana korjaamolle, jossa sen korjaus kestäisi vähintään kaksi viikkoa. Varaosat kun piti tilata ulkomailta asti. Televisio kumminkin jätettiin paikoilleen, koska taksiautoilijan autoon se ei mahtunut. Hetken harmittelun ja päivittelyn jälkeen joku suvun miehistä keksi, että laitetaan Tapani katsomaan televisiota! Jospa hän sen saisi korjattua. Tapani haettiin kotoaan paikalle ja annettiin tehtäväksi korjata laite. Television takakannessa kuitenkin luki, että laitteen saa avata vain koulutettu ammattimies, hengenvaara!! Tapani sanoi ettei uskaltaisi laitetta avata, koska ei ollut saanut koulutusta, eikä sitä paitsi ollut edes mies, vielä. 9-vuotias koulupoika vaan. Tapanin pappa sanoi siihen, että; olethan sinä koulua käynyt, jo kolmatta vuotta ja sinusta tulee ajanmittaan mies, sen kun vaan avaat koneen ja katsot mikä siellä on vikana.




Tapania pelotti, mutta rohkeutta ei ollut uhmata suvun vanhinta ja viisainta ihmistä. Aikansa television sisuksia tutkittuaan huomasi Tapani missä vika on. Sormet pelosta täristen hän kiinnitti irronneen osan takaisin paikoilleen ja televisio laitettiin lämpenemään, jotta nähtäisiin auttoiko korjaus. Kaikkien ihmeeksi kuva ilmestyi näkyviin! Tapanille taputettiin ensimmäisen kerran hänen eläissään. Nolotti, mutta samalla tuntui hyvälle. Taisi korjausmies haluta itselleen television olympialaisten ajaksi, todettiin useammalla suulla. Television takakansi ruuvattiin takaisin kiinni ja sukulaiset asettuivat katsomaan olympialaisia.




Vuodet kuluivat ja aikanaan Tapanille koetti aika jäädä eläkkeelle. Lehtimieskin oli tullut juhliin paikalle ja haastatellessaan kysyi Tapanilta, että; onkos sitä Tapanilla toteutunut joku lapsuuden aikainen haave tai toive. 

Pidemmän tuuman Tapani kysymystä mutusteli ja vastasi sitten pieni pilke silmäkulmassaan: Lapsena kun oli jotain pientä tai isompaa pahaa tehnyt, niin rangaistukseksi sai kovasti tukkapöllyä. Silloin toivoin että voi kun ei olisi tukkaa päässä. Nyt se toive on toteutunut, sanoi Tapani ja näytti kaljua päälakeaan.







Aloin jotakin vajaa kymmenen vuotta sitten havaitsemaan, että kun olen jossain paikassa missä kulkee oikein vahvaa sähköä, alkaa ihoani ensin kihelmöimään ja sitten muutaman päivän päästä tuntui siltä, kuin kuullostaa pihvi kun sitä paistetaan ja se kipu on voimakasta.


Kaiken maailman konsteja kokeilin ja netin ihmeellisestä maailmasta etsin muita, joilla samanlainen kokemus on ja miten he ovat siitä selvinneet, jos olivat.


Yksi hyviä tuloksia oli tuottanut Faradyn häkki.

Se kyllä auttoi, mutta ei poistanut kipua tarpeeksi mun kohdalla.

Mun kohdalla auttoi parhaiten maadoitus.
Koska en voi nukkua alasti, ei hopealankaa sisältävästä alustasta ollut mulle apua.

Kaupungissa maadoitan itseni loikoillessani maadoitusrannekkeella, joka on liitetty talon kaukolämmöllä lämpiäviin vesipatereihin. Ne on lain mukaan maadoitettava todella hyvin ja antavat näin hyvän tuloksen.

Täällä maalla ei mulla ole paljoa haittaa sähköstä, täällä piisaa kun olen maadoittanut hetekkani töpsölillä talon sähköverkon maadoitusjohtoon, eli olen maadoitettuun pistorasiaan kytkenyt vain maadoitusjohdon, jonka toisen pään olen kytkenyt hetekkaani.

Hyvin toimii molemmat!!

Sitten kun on keksinyt tepsivän keinon, on sen säätämisen paikka, eli se, kuinka kauan konstia voi vuorokaudessa käyttää.
Sehän tehoaa hyvin, mutta jos jätän maadoitusrannekkeen yöksi ranteeseeni, en saa unta.
Monta yötä pyöriskelin ja mietin että mikä hitto nyt on, kun ei uni tule silmiin. Syy oli liikakäyttö, eli yöksi ranneke yöpöydälle. 😎

Maadoitushommaan liittyy sellainenkin homma, että nykyään ihmiset harvemmin kävelevät kesällä paljain jaloin. Aina on jonkinlaiset kengät tai läpsyt jaloissa ja silloin ei ihminen saa tarpeeksi kosketusta maahan ja silloin kaikenlaiset haittavaikutukset alkavat vaivaamaan.

Parhaan maadoituksen saa tietysti luonnonvesissä, mutta hyvän saa myös märällä maalla tai nurmikolla.
Itse, nykyään villasukat yhtenään jaloissa, aion kyllä olla kesällä paljain jaloin, jos nyt säänhaltijat sen sallivat.


Mukavaa päivänjatkoa sulle!!






4 kommenttia:

  1. Olipa todella mielenkiintoista luettavaa. Kivaa alkavaa uutta viikkoa sinne teille💙💙

    VastaaPoista
  2. voi että todella kiva tarina taas , että ymmärsin että sinä olet se Tapani .. no tuttuja asioita maatilaustöistä tuli silmien eteen .. ja sähkö on todella vaarallinen ja kiinnostaa poikia erityisesti , minä ei ole sähkön kanssa ystävä ollut ja pelkään esimerkiksi mennä suihkuun kun on pesukone seinätöpselissä .. mutta se maadoitus-juttu kirjoittaisitko missä on johdot kiinni sä kirjoitit että hetekka, mutta ei tiedä mitä se on ? heh ,,, voisit vaikka sähköpostiini kirjoittaa heh toiset varmasti ymmärrä paremin mistä on kyse

    VastaaPoista

Kiva kun tulit tänne, jätä merkki käynnistäs!!