keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Pelko.



   Pelko on kamalaa.

Olin sukuni nuorin vuosikausia, likemmäs 18 vuotta, niin muistelen. Olin lellityin ja samalla kiusatuin, oikea jääräpäiden jääräpää. Mua peloteltiin, että...
Mua peloteltiin, että olisin tehnyt niin kuin halutaan, tai että en olisi tehnyt jotain mikä katsottiin kielletyksi tai vaaralliseksi.

Hyppäsin mm. viisi vuotiaana uimataidottomana laiturilta järveen ja hukuin. En muista kumpi mut elvytti, isä vai äiti, mutta mua oltiin kumminkin siellä isossa valossa vastassa ja mulle sanottiin että et sinä viellä tänne tule, painu takaisin vaan.

Pelottelulla on valtava voima ja se kantaa kauas, mussa vuosikymmeniä.
Muistan hyvin kun yhdeksän vuotiaana kaverini, joka myös pelkäsi pimeää, sanoi mulle jonkun sanoneen että pimeää on turha pelätä, luuletko että siellä joku odottaa tuntikausia pimeässä pesäpallomaila pään yllä tarkoituksenaan vain lyödä sua sillä pääkoppaan.

Pimeänpelko helpotti. Enään pelkäsimme mörköpaikkaa, jonka puoleen väliin saatoimme iltaisin toinen toistamme. Mulle jäi viellä pelko, tulla pimeästä valoon. Se oli aivan hirvittävän kamalaa se pelko, että joku hyökkää kimppuun juuri siinä valon ja varjon rajalla.

Mua peloteltiin hämähäkeillä, madoilla, käärmeillä ja kaiken maailman ötököillä, että hyökkäävät kimppuun ja kun tuota oli hoettu vuosikausia niin tietenkin niitä pelkää, ihan helvetisti.

Meidän koira läksi naisiin, ollessani yhdeksän ikäinen. Lähdin perään ja nappasin sitä kaulapannasta kiinni, siinä roikkui pätkä talutushihnaa jonka koira oli purrut poikki.
Siihen käteen koira tarrasi ja puri pahasti, samoin toiseen kun vaihdoin kättä, mutta koiran toin kotiin. Siitä alkoi koirapelko.
Jos samalla puolella katua tuli joku koiran kanssa vastaan, vaihdoin puolta tai jos se ei onnistunut, painauduin johonkin piiloon.

42-vuotiaana päätin, että koirapelosta on päästävä. 
Aloin käymään löytöeläintalolla katsomassa ulkohäkeissä olevia koiria. Päätin, että joka päivä on mentävä kengänmitta lähemmäksi. Ai että mua pelotti!!
Hoitolan henkilökunta oli huomannut puuhailuni, eivätkä pyyhkineet pois päivittäin hiekkaan vetämääni viivaa, josta tiesin edelliskerran kohdan. Kauan siinä meni, kun aloitin parinkymmenen metrin päästä.

Viellä kolmekymppisenä pelkäsin niitä pieniä valkoisia matoja joita ruumiisiin tai raatoihin ilmestyy, että useana yönä kuukaudessa heräsin kauhuissani, revin madoilla vuoratut petivaatteet ja patjat pois sängysta ja pyyhin käsillä pois iholtani matokerrosta. Se oli myös aivan järisyttävän hirveää.
Kiitti v*tusti, pelottelijat.

Pelkäsin myös vieraille puhmista ja esiintymistä, mutta työ kaupungin teatterissa karsi nuo aika nopeasti pois.

Olin ollut TK-eläkkeellä jonkin aikaa kun sain tuntea Jumalan kosketuksen. Tästä on kirjoitettu muutamaan lehteen mm. hyvä sanoma lehteen, numero 3/2014.

Olin silloin viellä kovissa kivuissa, sellaista ysin luokkaa 1-10 asteikolla. Pohjoisessa eräs isompi porukka oli alkanut rukoilla mulle helpotusta, se tapahtui kesällä vuonna jotain. Koko tarina on liian pitkä tänne kirjoittaa, mutta kerron sen kenties elämäni tärkeimmän aamun tapahtumat. 
Olin ottanut seitsemältä aamun kipulääkecoctailin ja käynyt takaisin petiin.

Yht'äkkiä tunsin kuinka luokseni tultiin ja mut otettiin hellään, mutta tiukkaan syleilyyn ja korvaani kuiskattiin, että älä pelkää, ei ole mitään syytä pelätä. Tunsin kuinka sisälleni meni käsi oikeasta kainalosta ja siitä selkärankaa pitkin alemmas, aina sinne asti mistä selkä oli todella rikki. Tunsin kuinka siellä nikamia aseteltiin ja jotain muuta tehtiin, sitten mulle sanottiin, että ei tehdä tällä kertaa enempää ja käsi liukui sisältäni pois kainalon kautta, mistä oli tullutkin. Arpi näkyi vain reilun vuorokauden.

Olin aivan pökertyneenä, aikaa oli kulunut vain tuokio, vaikka se tuntui monelta tunnilta, MUTTA!!
Siis täysin uskomatonta. Multa oli hävinnyt ainakin 90% kivuista. Se ei voinut johtua kipulääkkeistä, ne olivat olleet vatsassani vasta kymmenisen minuuttia.

Näitä muita rajoitteita jäi, mutta tuntui kuin olisin saanut elämäni takaisin. Juopottelu jäi, tupakointi myös ja halu auttaa ihmisiä, jota olen koko elontieni tehnyt, tuntui saavan aivan uuden suunnan.
Muutama blogini lukija tietää näistä enemmän, mutta se siitä.

Pelko, se on Jumalan kosketuksen jälkeen poissa.
En ymmärrä mitä niin hyvää olin tehnyt että multa otettiin kuin hetkessä kivut ja pelot pois. No, jäihän kivuista osa, mutta niiden kanssa voi hyvin elää ja pelkojakin jäi, mutta ne läksivät yksi toisensa jälkeen pois, viimeisenä pelko käärmeisiin, köh, 50-vuotiaana. 

Nyt oikein naurattaa että miten mä sellaisiakin olen pelännyt. Ihminen itse tai ihmiset ne pelot itselleen/toiselle laittaa.  Ymmärrän nyt todella paljon ihmistä joka sanoo pelkäävänsä. Pelko on todella raastavaa pahimmoillaan, siitä kannattaa koettaa pyrkiä irti, mahdollisuuksien rajoissa ja aina voi pyytää apua, jos ei muuta keksi niin soitto 112:n voi auttaa alkuun.

Tervetuloa lukija nro 20!!



Kaikkea hyvää sulle sinne!!





20 kommenttia:

  1. Minusta sinä olet rohkea mies. Jaoit näinkin henkilökohtaisen asian. Arvostan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Timo <3
    Tämä varmastikin oli se, mitä juuri nyt tarvitsin, kun tunsin toimineeni tyhmästi ja jouduin soittamaan aammulla polille. Sain sieltä ensiapua omaan pelkooni ja johon saan lisää apua ensi viikolla. Selviän kyllä.
    Kirjoittelen sulle ja kerron missä mennään, kun olen jutellut lääkärini kanssa ensi viikolla.

    Kaikilla pitäisi olla joku, joka auttaa kun pelko jyrää päälle - vaikkapa juuri sinunlaisesi ystävä, joka uskaltaa avata itsensä ja kertoa omista peloistaan, omasta elämstään. Niin kuin Ansu sanoi, olet rohkea :)

    Rohkeus ei tarkoita sitä, että uskaltaa kiivetä korkealle vuorelle tai laskea hurjan kosken kanootilla - rohkeus on juuri sitä, että antaa itsestään jotain muille. Minun mielestäni. Joku muu voi toki olla eri mieltä :)

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä kuin HPöllö: Rohkeasti avauduttu ja merkitsee varmasti paljon monelle.

    Olen itsekin aikoinaan taistellut joidenkin pelkojeni kanssa, joita ei olisi ollutkaan, jollei joku olisi niitä ahkerasti synnyttänyt ja ruokkinut. Pelottelu on vallan käyttämisen keino.

    Minä olen kasvanut peloistani ulos vähitellen, vaihe kerrallaan. Silti olen kovasti ylpeä esimerkiksi korkean paikan ahdistuksen selättämisen myötä. Varmasti löytyy vielä niin korkea paikka, ettei tunnu hyvältä. Mutta nykyään hakeudun moneen korkeaan paikkaan, mikä on iso ero aikaisempaan korkean paikan kammoon.

    VastaaPoista
  4. no jopas raapasi muistot täälläkin syvältä.osin voitettu ,toisaalta peitelty muistamattomaksi!!
    Mutta kAUNIS kIITOS,Timo!! Älyttömän hyvästä tarinasta!!!
    koiran pelkoon ,asti just niinkuin minun elämästä!
    Voi miten paljon sitä onkin penikkana joutunu pelkäämään..."nuorena-tyttönä" hyvin ikäisekseen kehittyneenä,(oli suurin pelkoni,tulla raiskatuksi,insestistä puhumattakaan).
    Mutta niin on minutkin unohduksenöljyllä voideltu...
    Kiitos!!! Tämä oli VUODEN PARASTARINA!!

    VastaaPoista
  5. Kiitos,
    ja olipas Timo koskettava kirjoitus näin aamutuimaann.
    Tästä taitaa tulla hyvä päivä!

    VastaaPoista
  6. Hieno kirjoitus, kiitos <3

    Joitain asioita pelkään minäkin, vaikken paljoa pelkääkään. Lähinnä ne on sisäsyntyisiä, ne pelonaiheuttajat.

    VastaaPoista
  7. Rohkea avaus omasta elämästä,sisimmässä.Kiitos!
    Vallan käytön kohteena meni aikuiseksi kasvaminen. Samoin pitkä parisuhde. Piti kauan elää,että näistä on irti päässyt. Uskaltaa olla oma itsensä.
    Oikein hyvää tätä päivää Timo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tää vetää ihan nöyräks.
      Kaikkien teidän kommentit!!

      Poista
  8. Laitoin jo yhden kommentin, mutta se on häipyny taivaan tuuliin. Halusin vain kiittää hienosta jutusta ja ONNEKSI kipusi ovat vähentyneet. Mukavaa viikonloppua koko katraalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä ne hukkuu bittiavaruuteen. :(
      Mukavaa vkl sullekin!!

      Poista
  9. Tää plokkaus oli jostain syystä menny multa ohitte. Muistupa elävästi mieleen vuosi 2014. Apu tullee ylhäältä,ja paranemisen edistymistä ootellaan ja rukkoillaan. Siu siu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla oli valtava osuus näissä tapahtumissa ja paraneminen jatkuu jo!!
      Kiitos, siusiu. :)

      Poista

Kiva kun tulit tänne, jätä merkki käynnistäs!!